What is going on here!?

Oletteko koskaan kuullut, et leikattu uros voi vielä kellahtaa? Mä en ainakaan, mut eipä se kai mikään ihme ole? Yleensähän se on merkki onnistuneesta astutuksesta ja meidän aikoja sitten leikattu Eetu ei ainakaan enää saa, vaikka kuinka yrittäis. Kaiken järjen mukaan "saamisen" ei kuitenkaan pitäis olla siittiöistä kiinni, mut silti oli pakko kysyä asiaa tuolla Petsien puolella. Akusta on siis kyse ja tällaisen viestin lähetin:

"Mulla on aika erikoinen ongelma...nimittäin meidän poika leikattiin reilu kuukausi sitten ja viime viikonloppuna yhdistin hänet kahden tytön kanssa joista toinen on hänen siskonsa. Uros on vieläkin aika aktiivinen, vaikkakin rauhallisempi, mut kerran näin jopa sen kellahtavan. Onko ihan normaalia leikatulla uroksella ja onko mitenkään mahdollista, et nyt olis poikasia tulossa? En todellakaan jaksais tähän väliin. Leikkaukseen vietäessä oli mun mielestä molemmat kivekset ihan normaalisti laskeutuneet, mut väkisinkin tuli mieleen, et voiko olla joku piilokives vielä jossain. Yritin tunnustellakin, mut jäljellä on vain tyhjät pussit. Olen hiukan hätää kärsimässä, koska poikaset olis kaiken lisäksi sisäsiittoisia!"

Onneks kaikki oli sitä mieltä, et poikasten tulo ei ole mahdollista. Säikähdin siitäkin syystä, et Milli alkoi käyttäytyä yks päivä omituisesti. Se kiukutteli ja kaiveli hulluna ja se on normaalisti meillä ollut ensi merkki poikasista. Kai se voi johtua myös uroksen hajusta ja läsnäolosta. Anyway, Aku taitaa olla aika onnekas, kun hommat luistaa vieläkin ;) Yhdistäminen on muuten onnistunut tosi hyvin. Millille sopeutuminen on ollut kaikkein vaikeinta, mut kyllä sekin välillä hoitaa ja nukkuu Akun kanssa nassut vastakkain. Sisarusten välillä sellasta vähän kuuluukin olla :D Ketään ei kuitenkaan tappele ja vaikuttavat kaiken kaikkiaan ihan tyytyväisiltä...Aku nyt varsinkin!

Vili

Tässä kaikessa tohinassa on unohtunut kirjoittaa vauvoistakin. Heidät on nyt molemmat varattu ja Emppu itse asiassa haettiin jo eilen. Pieni itkuhan siinä pääsi :'( Vili varmaan lähtee viikonloppuna uuteen kotiin. Molemmat on vieläkin tosi pieniä verrattuna Iitan poikasiin tossa iässä. Eilen punnittaessa Eemeli painoi vain n. 700 g ja Vili kilon. En mä kuitenkaan huolissani ole. Nasu on kerran kääpiöluppa ja pieni poikue kehittyykin hitaampaa. Lisäks ovat hiukan huonoja syömään. Vieroitin heidät emästä vasta samalla, kun yhdistin Akun tyttöjen kanssa. Kiva vaan uusille omistajille, et saavat heidät pienenä.

Niin se aika vain kuluu. Emppua mulla tulee ikävä sen suunnattoman söpöyden vuoksi kun taas Vilissä jään ikävöimän sen suurta persoonaa. Vili on ihan äärimmäisen eläväinen pörriäinen enkä ole nähnyt kenenkään juoksevan niin lujaa pienestä koostaan huolimatta! Se on niin leikkisä, tekee onnenloikkia ja ilahduttaa kaikki ympärillään. Eemeli taas on sellanen maitopoika, et sillä varmaan tuli veljeksistä enemmän äitiä ikävä. Hän on niin rauhallinen, viihtyy sylissä ja on kaikessa Vilin vastakohta. Toki hänkin tykkää juoksennella ja pomppia, mut paljon hillitymmin ku Vili. Vilin kanssa saa olla varovainen, kun sillä on niin kova meno päällä, et joku kerta vielä satuttaa itsensä juostessaan seiniä ja aitoja päin...hän on viimeistä piirtoa myöden nimensä mukainen (ja samasta syystä tosi vaikea kuvata!). Kumpikaan uusista omistajista ei varmasti tule pettymään meidän pieniin, mutta suurisieluisiin vauvoihimme! <3

Emppu

I miss you already <3

Erilaiset äidit

On ollut ilo ja kunnia seurata kolmen poikueen matkaa. Täytyy sanoa, et vaikka on ollut välillä rankkaakin niin enemmän se antaa ku ottaa. Joillekin puput on vaan pupuja ja lemmikkejä muiden joukossa, mut ei meille. Ollaan nähty jokaisen yksilön persoonan kehityksen aivan alusta asti. Yhtään tylsää päivää heidän parissa ei ole tullut vastaan. Ollaan rakastettu heitä jokaista täysillä heidän pienen elämänsä alusta asti. Ollaan annettu kykyjemme mukaan parhaan alun jokaiselle ja saatettu heidät ikävän, mut onnen kyynelin maailmalle. Jokaiselle ollaan varmistettu hyvät kodit ja jokainen on aina tervetullut takaisin.

Iita pesässään

Ennen kaikkea olen kuitenkin ylpeä meidän äideistä! Iita ja Nasu on tehnyt meille maailman ihanimmat vauvat ja hoitanut heidät mitä parhaimmalla tavalla! Äiteinä he ovat kuin yö ja päivä, mut kumpikin silti yhtä hyviä. Iitalla oli täsmällisyyttä ja kurinpitoa jota tarvitaan ison lauman hoitamisessa. Nasu taas hoitaa pienen katraansa puhtaasti rakkaudella ja on ehkä vähän liiankin lepsu. Hän nukkuu ja viettää aikaa niiden kanssa, pesee, paimentaa ja ruokkii. Oikein mullakin äidin vaistot herää, vaikkei ainakaan vielä omia lapsia olekaan. Näin on ehkä käynyt myös Milli-tädille. Aluks ei ollut vauvoista moksiskaan, mut nyt hoitaa niitä kuin omiaan: pesee ja hakee niiden läheisyyttä.

Oletteko muuten huomanneet, et päivitin ton "myydään"-välilehden? Sinne laitoin myös täsmälliset tiedot poikasista. Ton isabella viittakuvioisen korvat laskeutui jännästi, kun yks päivä ne vaan oli alhaalla. Toinen veljeksistä taas on lupattanut korviansa jo pitkään joka suuntaan ja puolimatkassa, mut alkaa vasta nyt näyttää laskeutumisen merkkejä. Hänen väristään olikin pientä vääntöä, kun niin jännä kerran on, mut loppujen lopuksi enemmistön mielipiteellä päädyimme ruskeasiamsoopeli viittakuvioon.

Akusta sen verran, et on toipunut leikkauksesta hyvin ja rauhoittunut ihan mielettömästi! Merkkailu on loppunut kokonaan, vaikka tyttöjäkin on ympärillä. Enää kaks viikkoa niin hänet saa jo yhdistää tyttöjen kanssa. Kaikkein vaikeimmaksi osoittautui Millin sopeutuminen tilanteeseen. Se ei tykännyt yhtään, et Aku tuli edes samaan huoneeseen vaan sekos täysin. Nasu taas nuoli heti kaltereiden läpi haltioissaan <3 Aikanaan Millikin rauhoittui ja enää vain vikisi Akun läheisyydessä. Nyt sekin on loppunut ja yks päivä jopa pesi sen silmät! Kai siitä on ollut apua, kun ollaan sekoitettu hajuja mahdollisimman hyvin. Milli on joka yö Akun häkissä ja Aku taas vapaana siinä missä Milli viettää Nasun ja vauvojen kanssa päivät.

Pelkäsin, et leikkauksen jälkeen Aku rauhoittuu jotenkin ihan yltiörauhalliseksi, mut niin ei todellakaan ole käynyt. On rauhoittunut tosi paljon ihan hyvässä mielessä, mut on edelleen oma eloisa itsensä <3 Ykskin yö hän oli itse käynyt kirjahyllystä hakemassa talouspaperirullan ja sen nyt arvata saattaa mitä oli sille tehnyt. En voinut muuta ku nauraa, vaikka normaalisti olis harmittanut ihan vietävästi se sotku XD Kerran sit päätettiin ottaa selvää miten se oikein pääsee sinne ja jätettiin videokamera nauhottamaan. Siitä on dokumenttia perässä. Harmi vain, et on huono valaistus eikä näy kunnolla sitä verkkoa jota pitkin kiipeää. Joka tapauksessa, toisena yönä hän oli repinyt kyseisen verkon irti ja syönyt kirjoista selkämykset. Sitä ennen oli syönyt kirjahyllystä käsin tapettia niin korkealta, ettei todellakaan tajuttu peittää levyillä seinää sinne asti. Ihmettelenpä tässä siis vain, et kuinka se voikin olla niin kerkiäväinen!?

Veljekset

Taskukokoinen pupu