Jouduin tosi vaikean päätöksen eteen: mitä teemme Nasulle? Aikaa kului ja kului, mut se ei näyttänyt edistyvän. Lopulta mun oli pakko hyväksyä tosiasia, ettei se tule sopeutumaan laumaan. Meidän omat kasvatit on niin erilaisia. Välillä meni jo tosi hyvin, mut jostain syystä otti taas hirveästi takapakkia ja jäi vaan nurkkaan kyyhöttämään. Enkä tietenkään vois antaa sen elää sellasta elämää. Heräs niin monia kysymyksiä. Täytyykö sille rakentaa oma mökki, koska sisälle ei voitais enää ottaa yhtään? Mut tulisko siitä ihan hirveän yksinäinen ja jäiskö Millille kauhea ikävä? Mitä jos otettais Milli Nasun kanssa erilleen? Toisaalta Nasu on jo neljävuotias ja mitä jos se kuolee vaikka vuoden päästä? Siinä tapauksessa sama tilanne olis edessä taas ens syksynä Millin kanssa eikä sitä vois enää palauttaa muiden kanssa niin pitkän ajan jälkeen. Millille vois ehkä sit ottaa sen jälkeen joku kaveri, mut toisaalta en jaksais palata kolmeen laumaan vain yhden kanin takia. Kaikki meni muuten niin hyvin. Vai pitäsikö vaan luopua koko kanista? Lopettaminen ei ole vaihtoehto. Kaikki olis niin eri tavalla, jos se olis ollu meillä pienestä saakka. Se olis sopeutunut toisin ja silloin sen ei tarvis vaihtaa kotia jo toista kertaa. Mut se oli jo kolme vuotias, kun otettiin se "evakkoon" eikä meillä ole enää resursseja antaa sille sellaista elämää mitä se ansaitsee, jos ei sopeudu muiden kanien kanssa. Niinpä pitkän pohdinnan jälkeen päädyttiin luopumaan siitä. |
| Minni vauhdissa |
Viime viikko oli muutenkin vaikea. Sain kuulla, et meidän kasvatti Zorro oli kuollut yllättäen mitään varottamatta. Itse asiassa koko perheen kanit oli kuollut, ensin tyttö, sitten tytön ja Zorron poikanen ja sit Zorro. Taitaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi, et mikä niille tuli. Siinä mielessä olen hyvillä mielin, et luotan siihen kotiin täysin ja tiedän, ettei ne laiminlyönyt niitä mitenkään. Niille vaan tuli joku käsittämätön juttu. Kaikki oli kuulemma normaalisti, terveen näköisiä, söi ja joi normaalisti ja yhtäkkiä kaikki kuolee päivän välein. Tämä tuo mieleen sen Nasun poikasen joka kuoli myös yllättäen vain kolmen kuukauden ikäisenä. Nämä oli kuitenkin eri poikuetta ja Zorro oli jo vuoden ja pari kuukautta. Samoin poikanen oli varmaan jo puolvuotias eikä Zorro edes asunut tytön ja poikasensa kanssa. Omituista ja todella pelottavaa, jos itsellekin kävis noin!
Ainoa ilopilkku on tällä hetkellä Minni. Hän voi hyvin ja kasvaa. Sai viime viikolla ensimmäisen rokotuksensa ja olin niin ylpeä, kun eläinlääkärinkin mielestä meillä on reipas tyttö. On ostanut paikkansa meidän perheessä täysin eikä voitais olla enemmän ihastuneita häneen! Pupuja hän rakastaa yli kaiken, mut sitä intoa täytyy vielä hiukan hillitä :) Puput ei ole aina ihan yhtä innoissaan lähdössä leikkiin mukaan, mut paljon ne antaa anteeks meidän pikku pyörremyrskylle X) Ne vaan lähtee pois ja Eetu vähän murisee, mut ei tee mitään vaikka välillä Minni erehtyy jahtaamaan heitä. Kyllä tästä vielä hiljaa hyvää tulee ja joku päivä ovat varmasti hyvät ystävät. Ainakin näyttäis siltä, et puputkin ovat päässeet koirakammosta eroon, kun nenä alkaa tottua koiran hajuun. Vaikka Minni ei ymmärrä pupujen kieltä ja toisin päin niin ainakin yksi ele on sama: Minni lipasee pupujen kuonosta niin nopeasti kuin ehtii ennen ku puput jatkaa matkaa. Ja jos pidetään pupuja sylissä niin pesee vaan korvat ja menee päälle makaamaan <3 Voiko kukaan olla heltymättä hänelle, edes puput?
Minni, my love <3
