Aku

Aku oli siis perjantaina leikkauksessa ja kaikki meni ihan hyvin. Toimenpide oli tosi nopea (varmaan puoli tuntia piikistä oli valmis lähtemään kotiin) ja tunnin päästä hän yritti jo loikkia. Eihän siitä tietenkään mitään tullut vaan raukka kaatuili koko ajan. Jätettiin hänet yksin omaan häkkiin rauhoittumaan ja illalla liakutti (eli riehui) jo melkein normaalisti. Outoa, mut vaikuttaa siltä ku ei olis kipuja ollenkaan. Tiedän, et kanit on myös hyviä näyttelemään, mut luulen kyllä tuntevani oman kasvattini aika hyvin.

Tänään laitettiin Liaku jo omassa häkissä tyttöjen kanssa samaan huoneeseen niinku se on joskus ollutkin. Toivon, et hormonitoiminta alkais pikkuhiljaa laantumaan, koska vielä ainakin sain merkkipissat heti päälleni. Eetulla kurnutus ja astumisyritykset loppui silloin ku seinään ja sen takia uskallettiin pitää valvotusti heitä yhdessä vapaanakin, kun ei tarvinnut koko ajan olla ottamassa pois Iitan kimpusta. Akulla taas kaikki jatkuu ihan ku mitään ei olis tapahtunutkaan. Se on aina ollut todella eläväinen tapaus enkä toisaalta toivokaan, et ikinä muuttuis, mut merkkaaminen sais loppua. Haluttiin siis nyt jo kokeilla, et sekoaako täysin, koska hänellä on kuitenkin ollut jo pitkään tosi tylsää yksin. Nasu rakastui Akuun aivan välittömästi! :D

Teitä ei varmaan yhtään kiinnosta nähdä vauvapupuja, mut laitanpa nyt silti heistäkin päivitetympää kuvaa ;)

Toi harmaa näyttää enemmän Millin vauvalta.
Hänestä on hiukan vähemmän kuvia, koska on
niin eläväinen, et on tosi vaikea kuvata.

Nukkumassa ruokakipossa

äiti joutui pesulle

Kun silmäni mä auki saan

Poikasista on kasvanut ihan tolkuttoman söpöjä yksilöitä eivätkä mitkään maailman sanat riitä kertomaan kuinka paljon heitä haltioin! Sen takia mun on vain pakko turvautua kuviin, mut en usko sen haittaavan teitä ;) Mun arvaukseni mukaan molemmat on poikia, toinen luonnonkeltainen viittakuvio ja toinen ruskeasiamsoopeli viittakuvio. Ja olen melko varma, et tosta harmaasta ainakin tulee luppakorva, koska sillä lepattaa korvat jo nyt siihen tyyliin.

Silmät aukes molemmilla 13. päivänä, muttei siis kuitenkaan samana päivänä, koska heillä on eri syntymäpäivät. Niin kummallista kuin se onkin niin olen nyt todistanut väitteen, että vain pari poikasta kehittyy hitaammin. Luulis sen olevan nimenomaan toisin päin, et mitä enemmän saa ravintoa niin sitä nopeammin kehittyy. Mut poikaset on vain paisunut ja kehitys on ollut hidasta verrattuna Iitan isoon poikueeseen. Nyt molempia poikasia kohden on neljä nisää eivätkä todellakaan joudu siis tappelemaan maidosta! Varsinkin kun Nasu hoitaa heitä niin tunnollisesti. Kerran erehtyi imettämään heitä kaks kertaa suhteellisen lähekkäin ja poikaset näytti siltä kuin räjähtäisivät pian. Sinä yönä Nasu ei päässyt häkkiin X)

Pikkuiset on tosi leikkisiä ja vauhdikkaita, mut suurimman osan ajasta vielä hyvin uneliaita. Nyt ovat jo reilusti yli kaks viikkoa eivätkä ole kunnolla tulleet edes pesästä pois! Nasukin on antanut heille jo luvan, koska ei enää tuki oviaukkoa, mut silti viihtyvät piilossa poikkeuksellisen paljon. Välillä kuuluu kauhea rahina ja siellä ne tekee loikkaharjoituksia :D Pesän tarkistuksen yhteydessä ollaan annettu heidän juosta häkin ulkopuolella ja Millikin on jo hiukan haistellut heitä, mut ei ole oikein mitään mieltä.

Tarkistin just, et Iitan ekat poikaset oli vajaa kaks viikkoisia, kun tulivat pesästä ja tokat poikaset alle viikon! Niillä ei ollut silloin vielä edes silmät auennut, kun jo haparoivin askelin vaeltelivat pisin häkkiä. Kolme viikkoisina eivät enää pesässä viihtyneetkään vaan olivat tulleet jo häkistäkin itse pois. Tässä muuten tuli toivomus, et kertoisin välillä jotain Hulista, Hasusta ja Iineksestäkin (Iitan ekaa poikuetta). He on ihan kokonaan jääneet tämän hetkisten vauvojen varjoon näissä teksteissä, joten seuraavaksi kerron jotain heistäkin.

Huli, Hasuli ja Iines

He asuvat siis ulkorakennuksessa josta mulla on vieläkin päivittämättä toi "tilat" välilehti. Tässä kävikin niin, et lämpökoppi on toiminut ihan hienosti, mut kun tuli ekat oikein kovat pakkaset niin juomavesi jäätyi. Koppia on korjattu niin miljoonat kerrat, mut aina he tekevät hallaa itselleen repimällä kaikki mahdolliset eristeet irti. Lämpömittari näytti tosin jotain +15-astetta, mut pakko jostain oli kylmää päästä, jos kerran vesi jäätyi.

Lämpömökki sisältä

Täytyy sanoa, et mun ihanan mieheni on pakko todellakin rakastaa näitä meidän neitejä! Tiedän nimittäin kuinka paljon hän vihaa talvea ja kylmyyttä, mut silti otti asiakseen lämpökopin korjaamisen ja vietti aikaa tuntikaupalla 20-asteen pakkasessa varpaat jäässä saadakseen kopin tiivistettyä! <3 Kai vähän vilustuikin, koska nyt on flunssassa :( Mut pupuilla on sen jälkeen ollut lämmin(!) ja kopista tuli tosi hieno eivätkä saa enää tiivisteitä revittyä! Kyllä ne varmasti pärjäis ilman lämpökoppiakin, mut halutaan olla varmoja, et heillä on kaikki hyvin. Itse asiassa meillä on sisälläki kylmempi ku heillä siellä ja putket jäässä.

Anteeks, kun noi silmät jäi tollasiks! Yleensä
olen osannut poistaa punsasilmäisyyden, mut
nyt tappelin muutenkin tietokoneen, kuvien ja
videoiden kanssa koko illan.

Vaikka en ole paljon puhunut heistä niin ovat silti edelleen meidän prinsessoja eikä olla unohdettu heitä uusista poikasista huolimatta! <3 Päinvastoin, heitä hemmotellaan esim. runsaammalla iltapalalla kuin muita, koska asuvat ulkona ja tarvitsevat ravintoa lämmöntuottoon. Ovat niin söpöjä, kun ovat mua joka aamu vastassa, kun lähden kouluun. Yöt ne ilmeisesti viettää lämpökopissa nukkumassa, koska jos joku aamu lähden poikkeuksellisen aikaisin niin ovat ihan unisina siellä lämmittelemässä. Sit ne venyttelee ja tulee katsomaan. Kaiken kaikkiaan heillä menee siis ihan hyvin ja ovat jo isoja tyttöjä...nykyisten poikasten "tätejä" :)

Heillä on oikein kunnon talvikarva kuten
näkyy. Eivät siis ole vain lihavia :D

P.S. Akun leikkaus on tänä perjantaina! Just ku vauvat saavuttaa vieroitusiän ni Akun saa laittaa jo tyttöjen (Nasun ja Millin) kanssa. Se on nyt niin yksinäinen :( En usko, et yhdistämisessä tulee olemaan mitään ongelmia, vaikka tyttöjä on kaks, koska nuolevat toisiaan jo portin läpi.

Myrskyn jälkeen on poutasää

Meillä on tosiaan eletty nyt myrskyisiä aikoja, mut onneks aurinko alkaa taas viimeinkin näyttäytyä. Kaksi ihanaa ja pientä poikasta on lähtenyt kehittymään hienosti! Jännitin hirveesti, et alkaako Nasu hoitamaan heitä. Mietin myös, et tajuaako se poikasten olevan pesässä, koska hän itse synnytti ne minne sattui ja me siirrettiin ne pesän lämpöön. Yleensä ihmistä ei tarvita synnytyksessä, mut tässä tapauksessa kaikki olis kuollut, jos me ei oltais toimittu kyseisellä tavalla. Pienen elämän alun kaks perusedellytystä, maito ja lämpö, on kuitenkin ilmeisesti täytetty, koska kriittiset neljä päivää on ylitetty ja hengissä pysytty <3 <3 <3 Nasusta on kuoriutunut tosi hyvä äiti eloon jääneille!

Hiukan meille on tullut jo rutiinia ja takaraivosta pikkuhiljaa palautuu mieleen, et miten tollasia pieniä nyyttejä hoidetaan. Äitikin on saanut monipuolista ravintoa, hellyyttä ja tukea. Hän on taas oma itsensä eikä enää murise kuten tiineysaikana :D Mun mielestä oma kaninsa pitää tuntea ja elää sen ehdoilla soveltaen. En sit tiedä olenko toiminut oikein. Vai onko olemassakaan yhtä oikeaa tapaa toimia? Sain vain vihaisen kirjeen eräältä lukijalta. Hänen mielestään olin toiminut viimeksi kertomassani tilanteessa vastuuttomasti ja itse aiheuttanut sen, et niin kävi sekä yleensäkin ottaen olen hiukan epäonnistunut kasvatuksessa. Mut kuten sanottu, jokainen tuntee kaninsa ja uskoisin ainakin, et yrittää parhaansa. Esimerkiksi meillä ei ole ikinä erotettu ystävyksiä toisistaan poikasten takia vaan koko matka eletään yhdessä alusta loppuun.

Yleensä ihan ensimmäisenä otetaan selville emon imetysaika ja lopun ajasta hän saa viettää vapaana, Iita silloin Eetun kanssa ja Nasu nyt Millin kanssa. Häkin ovi on aina kiinni, ettei Milli pääse pesään, mut imetysaikoina tullaan päästämään Nasu häkkiin. Lisäks Nasu on siellä aina öisin, koska ei tiedetä, et imettääkö se vielä toisen kerran yöllä, mut päivät on Millin kanssa. Tietysti myös synnytystä edeltävät yöt Nasu oli yksin häkissä. Ymmärrettävistä syistä naisten hormonit tuntien, Nasu on tällä hetkellä "herkässä tilassa" ja ihan selkeästi hakeutuu enemmän Millin luo. Olis siis tosi sääli kummankin kannalta, jos eivät sais olla yhdessä. Näin eivät myöskään ehdi missään kohtaa vieraantumaan toisistaan. Ihanaa, kun heistä on tullut niin täydellinen ystäväpari! <3 Saa nähdä, et miten Milli suhtautuu poikasiin, kun sen aika on :)

Mielenkiintoiset värit taas

ihanat hampaat!!! <3

Synnytysongelmia

kovan työn tehnyt tuore äiti

Aloitan nyt alusta, vaikka edellisen tekstin kommenteista on osa tilanteen kulusta jo paljastunutkin. Eli, eilen aamulla Nasu teki pesän ja nyppi karvaa. Siitä muutaman tunnin päästä, noin viiden aikoihin päivällä, löysin yhden poikasen vessalaatikosta. Tuli kiire saada hänet muiden lämpöön pesään ja tietysti halusin nähdä, et kuinka monta tuli joten Nasu poistettiin tarkistuksen ajaksi. Yllätys oli aikamoinen, koska muita ei ollut! Silloin epäilin, et synnytys olis jäänyt jostain syystä kesken ja tunnustelin sen mahaa. Siellä tuntui liikettä ja olin aika hämilläni, koska Iitalla kaikki on ollut molemmilla kerroilla vartissa ohi. Nasun käytös vahvisti mun epäilyt. Se ei ole ikinä ollut niin vihainen ja puri mua ekaa kertaa. Ymmärrettävästi.

No, ei voitu muuta ku laittaa Nasu takas häkkiin ja toivoa, et synnytys jatkuisi. Jätettiin hänet rauhaan ja käytiin tarkistamassa tilanne parin tunnin välein, mut mitään ei tapahtunut. Epäilin jo itseäni, et tunsinko oikein, koska vuotoa ei ollut enkä ole ikinä kuullut, et synnytys voi tolla tavalla keskeytyä. Päätettiin joka tapauksessa yö mennä samaan tapaan antaen hänelle rauhaa, mut kuitenkin välillä tarkistaen, et kaikki on kunnossa.

Milliltä hakemaan lohtua

Aamukuudelta näky oli jotain aivan järkyttävää. Oli mun vuoro herätä, mut järkytyksissäni kävin herättämässä miehenikin. Synnytys on varmasti ollut kivulias, koska oli hädissään synnyttänyt poikaset sinne tänne. Yks oli kuolleena vessalaatikossa, toinen pesän oviaukon sisäpuolella ja toinen heti ulkopuolella osittain syötynä. Yks oli elossa ja potki siinä häkin pohjassa. Taas piti saada Nasu pois, mut se sujahti pesään. Kuultiin epämääräistä ääntä ja kun avattiin luukku niin se roikotti yhtä poikasta jalasta ja söi sitä. Siinä kohtaa mä sekosin, koska luulin, et se tappoi toisen niistä elävistä poikasista jonka äsken siirrettiin pesään eilen syntyneen elävän luo. Se kuitenkin söi sitä yhtä jo kuollutta ilmeisesti suojellakseen vielä eläviä.

Olen kuullut vastaavasta, mut todellisuus oli jotain aivan kamalaa. Keräillä nyt kuolleita poikasia ja niiden palasia häkin pohjalta! Miehen mukaan se veren haju oli toiseks pahin haju maailmassa (...kaikkein pahin on kuolleen ihmisen haju rappukäytävässä). Loppujen lopuksi kaikki on nyt hyvin: Nasu ei enää vuoda, se syö ja liikkuu taas normaalisti, häkki on siivottu ja pesässä mönkii kaks suloista vaaleanpunaista poikasta lämmittämässä toisiaan. Jännitän vain, et lähteekö Nasu järkytykseltään hoitamaan niitä. Se selviää taas parin päivän sisään poikasten kunnosta. Laitan kuviakin vasta myöhemmin, koska siinä tilanteessa ei paljon kuvattu.

P.S. Anteeksi mahdollisesti sekava selitykseni! Johtunee varmaan järkytyksestä ja unenpuutteesta. Yritin kuitenkin kertoa tilanteen mahdollisimman rehellisesti, koska toivon, et meidän kokemuksesta vois olla apua ja lohtua jollekin toiselle joka joskus joutuu vastaavanlaiseen tilanteeseen. Ainakin tieto siitä, et synnytys voi tosiaan kestää päivänkin ja siitä voi selvitä.

Show must go on

Nokin kolmen viikon vierailun lopputulos alkaa olla selvää pässinlihaa: Nasu on kuin onkin tiine. Tänään tunsin alavatsassa liikettä ja Nasu on jo aika levoton. Lisäks maha on kuin jalkapallo, joten enää odotetaan vain tietoa siitä kuinka monta on tulossa. Toivottavasti ei ainakaan montaa!

Tietyssä mielessä mitä enemmän ajattelen asiaa sitä enemmän alan olla innostunut poikasista. Mies taitaa olla vielä innostuneempi, koska jaksaa tarkkailla Nasun tilannetta ihan jatkuvasti :) Poikaset on kyl aina niin pakahduttavan ihania ja söpöjä <3 <3 Ainoastaan pissushow ahdistaa ennen ku ne oppii sisäsiistiksi. Tietysti siinä on sekin, et kaikille pitää löytää hyvät kodit ja voi sitä luopumisen tuskaa!!! Tällä kertaa ei voida itse pitää yhtään, kun noita pupuja alkaa kuitenkin olla aika monta ;)

väsynyt mamma ja iso masu

Ollaan varauduttu siihen, et välttämättä yksikään poikasista ei selviä hengissä. Kerroin silloin, et Nasu on saanut kerran aikaisemmin poikaset, mut niistä kuulemma vain yks selvis hengissä. Vaikka kuinka hyvin varautuisin, tiedän et tulen suremaan jokaisen kuolleen poikasen perään. Meille puput ei ole vain pupuja. Ne on perheenjäseniä ja rakastetaan heitä vähän kuin omia lapsia. Tässä vaiheessa tärkeintä on kuitenkin, et Nasu selviää! Kaiken mennessä hyvin voin vasta iloita kunnolla.

Parhaimmassa tapauksessa poikasia tulis vaan kaksi tyttöä. Silloin ne olis helppo myydä eikä niistä olis paljon vaivaa. Kuinka todennäköistä? X) Ei siellä mahassa tosin ihan kauheaa myllerrystä ole, joten vain muutama voi olla ihan mahdollinen. Nasuhan on kääpiöluppa.

No, aika näyttää viimeistään torstain ja perjantain välisenä yönä. Sen jälkeen olen taas paljon viisaampi. Jännittää nimittäin myös hiukan, koska en tunne Nasua emona ja se ei ole vieläkään tehnyt edes pesää! Joka tapauksessa kerron sit miten kävi. Toivottavasti seuraava päivitys tulee iloisissa merkeissä!

PS. Olen unohtanut kertoa,
et Akun varvas on parantunut!
Se lähti itsestään luutumaan oikein
eikä sojota enää mihinkään
ilmansuuntaan! :)