Vaikeinta kaikessa oli se, et ei ole olemassa mitään ohjeita miten kaikki kuuluu tehdä. Ehkä just siks, ettei ketään yhtä hullu ku minä edes harkitsis kyseisen tehtävän yrittämistä! Mun siis oli vain pakko käyttää omaa kanituntemustani ja luottaa siihen, et vaikka en tietäis kaneista yhtään mitään niin tunnen ainakin omani. Mut jos olisin muistanut kuinka rankkaa edes kahden naaraan yhdistäminen voi olla, niin en olis ryhtynyt koko hommaan... Tai ehkä silti olisin, kun kerran olin niin päättänyt. Joka tapauksessa lupaan jakaa ohjeita vielä myöhemmin muillekin hulluille, jos kaikki nyt tosiaan onnistui.
Miten kaikki sitten meni? Ehkä aluks meillä oli liian suuri tila yhdistämiseen. Ainoat varsinaiset tappelut tulikin siinä heti ekana päivänä, vaikka ei ollutkaan kenenkään reviiriä. Ajateltiin, et isolla alueella niillä olis tilaa juosta karkuun ja jos tulis tappeluja niin päästäis silti väliin. Paremmaksi keinoksi on kuitenkin osoittautunut ajeluttaminen. (Kiitos sille ihanalle ihmiselle jolta olen tämän vinkin kuullut!) Niinpä laitettiin kaikki samaan häkkiin ja hetken ne oli ihan järkyttyneitä. Iineskin huusi, vaikkei ketään edes purru sitä. Alkujärkytyksen jälkeen lähdettiin ajelulle ja jo matkalla pahimmat viholliset makoili ihan vierekkäin. Koko projektin aikana auto on ollut ehdoton avainsana pupujen välisen jään rikkomisessa! Otin ne aina mukaan, jos jonnekin piti lähteä. Harmi vaan, et on ollut ihan törkeen kuumia päiviä ja tuuletuksesta piti huolehtia äärimmäisen hyvin!
Millin vahingoittuminen muuttikin sit kaiken. Meidän oli pakko tehdä äärimmäisen vaikea päätös jatkaako vai ei. Jos lopetettais niin yhdistämistä olis turha kokeilla ikinä enää uudestaan. Ja päätettiin jatkaa, koska rauhassa mietittyämme todettiin, et vaaraa ei enää ole. Haavoittuminen oli kerran sattunut silloin ekana päivänä ja sen jälkeen kaikki oli ollut ihan ystäviä keskenään. Milli näytti jopa ystävystyneen Iineksen kanssa. Tietysti ekan yön nukutuksen jälkeen Milli oli yksin. Mut nyt haavan takia meidän piti sitä suuremmalla syyllä vahtia pupuja kuin haukat ja suojella Milliä. Oltiin alusta asti oltu niiden kanssa yötkin ulkorakennuksessa, mut tän tapauksen jälkeen oli hyvä, et uskalsin edes nukkua! En halunnut jättää mitään sattuman varaan. Kanit osaa olla todella raadollisia toisilleen sille päälle sattuessaan.
Tänä päivänä tilanne on se, et ulkorakennuksessa kaikki pestiin niin hyvin ku pystyttiin ja nyt puput asuu siellä kaikki yhdessä. Hulia, Hasua ja Iinestä jännitin eniten, mut loppujen lopuks ne otti uudet tulokkaat vastaan yllättävän hyvin. Aku on rakastunut haaremiinsa ja jakaa nyt Hasun kanssa pomon paikan. Ketään ei tappele, mut ymmärrettävistä syistä Milli vielä hiukan vetäytyy omiin oloihinsa Nasu seuranaan. Haava on parantunut todella hyvin ja kohta jäljellä on enää vain muisto. Olen ylpeä meidän reippaasta tytöstä! <3 Hän on ollut meidän kanssa todella yhteistyöhaluinen ja niinpä voin sanoa, et loppu hyvin kaikki hyvin. Ei puput vieläkään ylimpiä ystäviä ole, mut siihen suuntaan ollaan menossa. Kaikki on nuollut kaikkia ja pääasia, etteivät tappele! Jahtaaminenkin on vähentynyt lähes olemattomiin ja toivon hartaasti tämän olevan kauniin ystävyyden alku! Iitalla ja Eetulla ainakin tais olla meitä ikävä, kun vetivät niin kovin onnenloikkia meidän nukkuessa taas ekaa yötä sisällä :)
