perjantai 28. maaliskuuta 2014

Suuria projekteja

Olen taas ihan todella huonosti pitänyt teitä ajan tasalla. On ollut niin paljon muuta ajateltavaa omissa jutuissa jotka ei liity pupuihin. Ehkä kerron niistäkin vielä joskus. Joka tapauksessa, kuukausi täyttyi ja poikasia ei tullut kenellekään. Enpä olis joskus uskonut, et voisin olla siitä asiasta niin helpottunut. Olen kuitenkin tähän lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Sehän on mahtavaa, et Aku osaa edelleen nauttia elämästään, mut poikasia vain ei tule :)

Tällä hetkellä odotan kesää enemmän kuin mitään muuta. Ja ihanaa, et se onkin tänä vuonna hiukan etuajassa. Alan olla väsähtänyt koulunkäyntiin tämän lukuvuoden osalta ja ennen kaikkea odotan, et puput pääsee ulos. Ollaan niitä jo paljon ulkoilutettu, mut tarkoitus olis viedä Nasu, Milli ja Aku sinne kokonaan kunhan hiukan vielä lämpiää.

Voi kuulostaa aika kunnianhimoiselta projektilta, mut aion ens kesänä yrittää kahden kokonaisen lauman yhdistämistä. Yhteen pääsis siis Huli, Hasuli, Iines, Milli, Nasu ja Aku. Ja jos yhdistäminen onnistuu niin ne saa jäädä asumaan tyttöjen kanssa ja ulkohäkkiä laajennetaan. Kaikesta huolimatta ne jää ulos, mut toivottavasti tulevat toimeen tyttöjen kanssa, koska laajennus on paljon helpompi toteuttaa ku kokonaisen uuden häkin rakentaminen.

Päädyin tällaiseen ratkaisuun, koska siellä niillä olis paljon enemmän tilaa, tekemistä ja seuraa toisistaan. Ja koska haluan, et rauha palaa sisälle! En jaksa enää kaiken maailman aitoja, portteja, esteitä ym. Meidän kanssa sisälle jää vain Iita ja Eetu <3 Must tuntuu, et varsinkin Aku tulee olemaan ulkona paljon onnellisempi. Siellä se saa kaivaa ja kiipeillä ihan koko sielunsa kyllyydestä :D Eikä ne kuitenkaan jää siellä mistään paitsi.

Aion käyttää yhdistämiseen paljon aikaa joten luulisin heidän kyllä sopeutuvan toisiinsa. Lähtökohdat on ainakin tällä kertaa hyvät. Nasu ei pelkää enää muita pupuja, Aku tulee toimeen jo ulkotyttöjen kanssa erinomaisesti ja aikaa on kokonainen, toivottavasti myös lämmin ja pitkä kesä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti