torstai 14. elokuuta 2014

Minni tuli taloon


Bäty oli kesällä meillä hoidossa
ja sai osallistua siskon etsimisoperaatioon.
Nyt on taas niin paljon tapahtunut, et on pakko mennä aikajärjestyksessä. Hiukan turhan jännittäviä viikkoja takana ja kuten olen niin monta kertaa aiemminkin sanonut: kanien kanssa ei ikinä lopu jännitys elämästä. Mulle alkais riittää vähempikin :D Nimittäin just kun sain oman laumani kasaan niin kuulin, et meidän kasvatti oli karannut pihatarhastaan ihan tässä lähellä. So, what can i do? Asuttiin autossa kaks päivää melkein nukkumatta ja hengittämättä. Välillä oli jo niin lähellä, mut silti niin kaukana. Tehtiin häkistä "loukku" ja narun päässä päivystettiin, et milloin jää kiinni. Yks loukku oli itsestään laukeava. Lisäks oli hajuvanat, herkut, houkutinkanit ja kaikki. Pitkä työ tuotti tulosta 41 tunnin jälkeen ja pieni karkuri saatiin vihdoin ja viimein kiinni <3

Myös Aku oli etsintäpartiossa jo toista kertaa.
Aiemmin etsittiin Nalaa.
Oma tilastoni siis karkuun lähteneiden kanien takaisin saamisesta on aika hieno: kaikki. Nuorin karkuri oli vain seitsemän viikkoa ja pisin aika karkuteillä on kolme päivää siitä, kun olen saanut asiasta tietää. Toki viimeisin tapaus ehti olla omilla teillään jo kaks viikkoa, mut mä sain kuulla asiasta vasta pari päivää ennen löytymistä. Tämä siis tiedoksi kaikille niille joiden kani on karannut. Ei kannata hätääntyä, koska tarvitaan vain lujaa päättäväisyyttä, aikaa, kärsivällisyyttä, nokkeluutta ja hermoja niin melko varmasti kani saadaan takaisin. Tärkeää on selvittää karkurin kulkureitit ja "päivärutiinit". Mut ihmettelen, et yllättävän paljon niitä lemmikkikaneja näytti tuolla luonnossa olevan. Luovuttaako ihmiset liian helpolla? Tai sit niillä ei ole tarpeeksi viitseliäisyyttä. Siitä kai ne citykanitkin on lähtöisin, kun nopeasti lyöttäytyvät yhteen. Tuli mieleen, et voikohan rusakko ja lemmikkikani lisääntyä vai ovatko liian kaukaista sukua? Nähtiin meinaan autosta kuinka rusakko tuli tekemään tuttavuutta tämän "meidän" pienen kanssa. Tomerasti tyttö kuitenkin ajoi sen pois, vaikka rusakko oli ihan valtavan kokoinen häneen itseensä nähden XD

Kuva on otettu 26.7.2014.
Nyt on jo täysin parantunut.
Yhteiselo ulkopupuilla on jatkunut vieläkin ihan hyvissä merkeissä. Milli on jo täysin parantunut ja ihmeen nopeasti se lopulta kävikin verrattuna haavan suuruuteen. Vieläkään Milli ei kaveeraa isosiskojensa kanssa, mut suurta edistystä on jo sekin, et nykyään uskaltaa tulla iltapalalle yhdessä muiden kanssa. Se on niin mahdottoman söpöä, kun viisi nassua syö siinä ihan vierekkäin. Viisi siksi, et Nasu on vieläkin hiukan arka. Se tulee syömään vasta muiden jälkeen, mut kyllä sekin siitä rohkaistuu. Hänen kohdallaan se vaatii vaan niin paljon enemmän aikaa oppia luottamaan muihin. Millin ja Akun kanssa kaveeraavat silti normaalisti.

No sitten, kuka on Minni? Hän on meidän mahdottoman ihana ja pienen pieni koiranpentu <3 Hän on vain kahdeksan viikkoa vanha ja tuli meille vasta viime perjantaina. Minni on sekarotuinen; hänessä on suurin osa chihuahuaa ja hiukan venäjäntoyta. Vaikka ei ole puhdasrotuinen niin ei todellakaan ollut mikään pentutehtailun tulos. Päinvastoin, tuli erittäin rakastavasta kodista ja hyvä alku elämälle näkyy edelleen hyvänä käytöksenä. Itse asiassa sekarotuinen sopi meille paremmin kuin hyvin. Olen aivan totaalisen rakastunut tähän meidän pieneen ilopilleriin! Arvatkaa kiinnostiko aloittaa taas koulu tiistaina? Ei todellakaan.

Puput on ottanut Minnin vastaan yllättävän hyvin. Vähän jännitettiin varsinkin Iitan puolesta, et miten se suhtautuu, kun yleensä pelkää koiria henkensä edestä. Osaks senkin takia valittiin pieni rotu. Iita kuitenkin yllätti meidät täysin ja vaan innostui! Se veteli onnenloikkia koko illan. Hänellä varmaan heräs jotkut äidinvaistot, kun Minni piippaa välillä samalla tavalla ku pupun poikaset. Muutenkin Minnin luonne sopii meille täydellisesti! Se on rauhallinen, mut silti hirveen eläväinen. Ja on just siinä iässä, et oppii todella nopeasti. On oppinut oman nimensäkin jo muutamassa päivässä :) Vielä tietysti nukkuu paljon, mut välillä mennään jo tosi lujaa leikiten. Pupujen reviiriä hän kunnioittaa ja sehän sopii niille mainiosti. Nyt ovatkin saaneet ottaa kontaktia toisiinsa ihan omaan tahtiin portin läpi haistellen. Iitan ilme oli näkemisen arvoinen, kun he Minnin kanssa kohtasivat ekoja kertoja. Hän oli ihan hämillään: koiralle se haisee, mut on noin säälittävän pieni eikä edes hauku! Ja kyllähän Minni pieni onkin, vain n. 750 g. Meidänkin puput joita olen pitänyt suhteellisen pieninä, näyttää nyt ihan hirveen isoilta Minniin verrattuna.

Vieressä tulitikkuaski vertailun vuoksi

Ps. Tiloihin on tullut taas uudistusta, joten kannattaa käydä vilkaisemassa sitäkin välilehteä. Mies rakensi pupuille tosi hienon kiipeilyradan ja tunnelin joista olen aika ylpeä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti