tiistai 16. heinäkuuta 2013

Yksilökuvia

Pikku nappuloilla on silmät auennut! <3 <3 <3 Yllätyin, et tällä kertaa silmät aukesi niin aikaisin! Yhdellä poikasella näin toisen silmän auenneen jo kahdeksantena päivänä. Siitä lähti silmät aukeamaan pikkuhiljaa muillakin ja kymmenentenä päivänä oli silmät auennut kaikilta paitsi pikku-Stampelta. Eilen, eli yhdentoista päivän ikäisenä, oli silmät auennut jo pikku-Stampeltakin. Hän on vain niin pieni muihin verrattuna, et kehittyy hitaammin. Onneks selvis kuitenkin hengissä!

Eilen punnitsin heitä ja tällä kertaa painoeroa on aika paljon, toisin ku ekalla kerralla. Silloin kaikki kehittyi suurinpiirtein samaa vauhtia, mut nyt eroa on ihan selvästi nähtävissä. Pikku-Stampe painaa vain joku 100 g kun taas yks toinen poikanen painoi jo melkein 200 g. Kaikkia en kyl punninnut kun halusin nähdä vain suurinpiirtein, et kuinka paljon tollanen nakki painaa :D

Eilen katsoin myös suurinpiirtein (!!!) sukupuolia. Ovat kyllä niin pieniä, et vielä ei osaa varmaks sanoa. Katsotaan ihan mielenkiinnosta, et kuinka oikein menee XD Vain kahdesta osasin jo melkein varmaks sanoa, et on tyttö ja poika...ja yhdestä taas olin tosi epävarma, et kumpi on. Pikku-Stampe on melkein varmasti poika...harmi, koska se olis ollut just se mikä olis haluttu pitää :( Toisaalta, jos miehelle sopii niin voitais sittenkin pitää yks poika ja yks tyttö. Näin tää leviää käsiin, nimittäin alunperin oli suunnitelmissa pitää korkeintaan yks poikanen. Mut yhden pojan vois ehkä just ja just leikata ja laittaa Hulin ja Hasulin seuraks ;) Sit yks tyttö menis Inkun seuraks ja Iita ja Eetu olis edelleen pari.

Ainiin! En ole kertonut, et Huli ja Hasu joutui muuttamaan ulkorakennukseen, koska eivät tulleet Iitan kanssa toimeen :( Tai siis, Iita ei tullut niiden kanssa toimeen vaan hyökkäili jatkuvasti niitä vasten....ehkä, koska olivat liikaa perineet Iitan omaa temperamenttia XD Siskokset taas keskenään tulevat täydellisesti toimeen joten muuttivat sitten yhdessä omaan mökkiin. Ihan kiva, et saavat olla siellä oman alueensa "herroja" :) Mut heille olis kiva saada oikea herra taloon...ehkä pikku-Stampe sit kun olis leikattu (jos nyt on poika) ;)

Värejä saa taas korjata ja kertoa. Jälleen kerran ihmettelen niitä ja pyörittelen eestaas varmaan kuukauden :D

Uros?
Naaras?
Ruskeasiamsoopeli?
Uros?
Musta scheck?
Naaras?
Luonnonkeltainen

Naaras???
Naaras?
Naaras?
Ruskeasiamsoopeli?
Naaras?
Mikä väri teidän mielestä? Isabella?

4 kommenttia:

  1. toi toiseksi alin näyttää mun mielestä ihan sallanderilta ;o en kyllä tiä miltä niiden kuuluis pienenä näyttää mutta.. :D jos haluat joskus vielä yhdistää hulin ja hasulin iitan ja eetun kanssa niin kannattaa kokeilla sitte ku nää nykyset pennut on vähä kasvanu. voi iitalla vaan hormonit hyrrätä sen verran ettei tykkää niistä nyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se vois olla sekin...ehkä noi kaks onkin sallandereita ja kolme muuta ruskeasiamsoopeleita, kun ei ole kyljissä harmaata. En saa oikein sopimaan niitä mihinkään muuhun ja niilläkin on harmaata korvissa ym., mut muuten ovat valkoisia.

      Kaikkein kivointa olis kyllä, jos sais kaikki olla samassa tilassa isossa laumassa. En ajatellutkaan, et vois näiden poikasten jälkeen hyväksyä taas takaisin. Tosin, hyljeksiminen alkoi heti kun toiset poikaset oli syntynyt, joten voit olla oikeassa. Jännä kuitenkin, et Inkku sai jäädä :D

      Poista
  2. Mulle sit luultavasti yksi tuollainen ruskeasiamsoopeli jos mahdollista! >w<
    Naaras siis! XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, naaraita näyttäis riittävän, jos mun arviot menee oikein :D Saa vaan taas nähdä, et mihinkä noi värit lopulta kallistuu :)

      Poista