perjantai 27. syyskuuta 2013

ETSINTÄKUULUTUS

Iita meillä ekaa päivää
Me ollaan nyt päätetty, et halutaan edes yrittää saada selville Iitan alkuperä. Tiedän, et on aika vaikea tehtävä, koska Iita on risteytys, ei ole tatuointeja ja lisäksi ostettu eläinkaupasta. Ei se silti varmaan ihan mahdotonta voi olla?

Eli, jos joku tätä blogia lukeva tietää vähänkin jotain asiasta, kertokoon sen mulle. Kuka on myynyt noin kesäkuussa 2012 syntyneen pienen madagaskar tytön Raisiossa sijaitsevan kauppakeskus Myllyn Faunattareen? Iitaa myytiin leijonanharjaskanina ja oli jouduttu erottamaan siskostaan, koska ei tullut sen kanssa toimeen. Olen erittäin kiitollinen kaikista vihjeistä! Yritän tavoittaa kyseistä ihmistä vain ja ainoastaan hyvässä mielessä, joten ei tarvitse pelätä. Haluan tietää Iitan äidistä, isästä, sisarusten määrästä, väreistä ja ihan kaikesta. Teen tämän, koska haluan saada tietoja jo poikastenkin sukutauluun ja myös silkasta uteliaisuudesta. Voisin kuvitella, et kasvattaja itsekin haluaa tietää mitä Iitalle kuuluu nykyään :)


Iita 3 kk

Näin jälkeen päin viisastuneena en suosittelisi ketään ostamaan kania eläinkaupasta tai myymään niitä sinne. Siihen on muutamakin hyvä syy ilman, että halveksun yhtään ihmisiä, jotka on niin tehnyt. Päinvastoin olen kuitenkin onnellinen, et meillä on Iita, vaikka se on eläinkaupasta. Ja eläinkaupat on hyvä asia, mut siellä ei pitäis myydä eläimiä vaan kaikkia muita oheistuotteita. Kaupungissa asuessa mulla oli ihan erilainen näkemys asioista ja aiheesta on olemassa vahvojakin mielipiteitä, joten ketään suututtamatta syyt ovat:

  1. Kani saattaa viettää viikkoja tai jopa kuukausia pienessä lasikaapissa ilman minkäännäköistä vapautta ennen kuin joku sen ostaa.
  2. Sen seurauksena kani ei ole tottunut normaaliin elämisen ääniin ja on hyvin arka uudessa kodissa eikä välttämättä ikinä palaudu "traumoistaan".
  3. Eläinkaupassa kani ei totu käsittelyyn.
  4. Se ei saa lainkaan tuoretta ruokaa.
  5. Siellä ne ovat vain kauppatavaraa. Mitä tapahtuu kanille, joka ei mene kaupaksi? En tiedä.
  6. Kanin alkuperästä ei välttämättä saa mitään tietoa. Mäkään en saanut edes Iitan tarkkaa syntymäpäivää.
On niitä syitä kai enemmänkin, mut en viitsi enää haukkua enempää. Eikä tämä kritiikki kohdistu vain Faunattareen vaan yleensäkin eläinkauppoihin. Toisaalta harmittaa, et Faunattaressa niitä ei olis voinut vähempää kiinnostaa, kun sanoin, et haluaisin tietää Iitasta enemmän. Sähköpostiin ei ole vastattu vaikka vuosi on jo kulunut eikä poikkeuksia lukuun ottamatta kukaan puhelimessakaan halunnut muistaa yhtään mitään. Onko siinä sit jotain hämärää vai kuinka, mut joka tapauksessa kyseistä Faunatarta ei enää ole.

Ramune is back

Tässä samalla etsintäkuulutan myös Ramunelle uutta kotia. Hän nimittäin palautui meille näin kolmen viikon jälkeen. Syy ei ole mikään salaisuus vaan yksinkertaisesti uusi omistaja ei pystynytkään häntä pitämään. Tai oikeastaan tarkemmin sanottuna: hän ei pystynytkään tarjoamaan Ramunelle vapautta niin paljon, kuin se sitä kaipaa. Tulipahan taas todistettua, et meiltä ei tosiaankaan lähde häkkikaneja. Jos ei muuten niin meidän kanit pitää siitä ainakin itse huolen. Ne on vauvasta saakka ollut meillä vapaana eikä siis ymmärrä häkin päälle yhtään mitään. Tällä uudella omistajalla meni hermot siihen kaltereiden ryskäämiseen ja kuulemma naapuritkin kerrostalossa oli valittanut metelistä. Näin siinä sit kävi, et Ramune on taas vapailla markkinoilla. Joka tapauksessa, hän lupasi tulla vaikka uusille omistajille todistamaan, ettei Ramussa itsessään ole mitään vikaa. Ennemminkin kehui siistiksi ja kiltiksi.



Ramune asuu nyt väliaikaisesti tällaisessa tilassa.
Akun poikamiesboksi. Myös hän etsii yhä uutta kotia.

8 kommenttia:

  1. Oho, aika hakuammuntaa lähteä selvittään Iitan syntyperiä kun joku randomkin on voinut sen viedä siskon kanssa eläinkauppaan. :)

    Mutta mutta...yleistää ei tietenkään eläinkauppojenkaan oloa saa tai sitä, että ne eivät saa tuoreruokaa sillä minä olen ainakin Porin faunattaressa nähnyt, että eläimet saavat tuoreruokaakin siellä...jaloittelusta ja käsittelystä en sitten tiedä, mutta tuoretta ja ihan puunoksiakin kyllä saavat siellä. :)

    Mutta yleisesti tietenkin kannattaa hankkia kani kasvattajalta mielummin kuin eläinkaupasta (vaikka minulla on kyllä omat epäilykseni aina näitä suuria kaniloja pitäviä kasvattajiakin kohtaan). ^^"

    Ja toivon todellakin, että Ramune saa nyt sitten hyvän kodin mutta...en tiedä miksi mutta jotenkin tuo teksti kuulosti kovin ilkeältä kun kerroit että en voinut tarjota niin paljoa vapautta..tottahan sää siis puhuit mutta voin toki olla tyhmä, mutta luin sen jotenkin silleen että kuulosti tylyltä kun tokihan Pepsikin vaikutti tuohon ulkoilemiseen Ramulla. = <

    Tietty voin vain kuvitella tuon "tylyydenkin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kun sanoit mielipiteesi, mut tarkoitus ei ollut olla tyly. Olen pahoillani! Halusin vaan olla rehellinen. Harmistumiseni lähinnä Ramunen puolesta saattoi paistaa läpi, mut luulenpa, et se on ihan ymmärrettävää.

      Tarkoitus ei myöskään ollut yleistää tai syyttää eläinkauppoja. Syyt perustui omiin kokemuksiin ja kuten sanottu, olen silti hyvin onnellinen siitä, et meillä on Iita, vaikka se on eläinkaupasta. Pelkäsinkin, et joku kommentista harmistuu suuntaan tai toiseen. Itse suosin pienimuotoista kasvatusta jossa kaneja käsitellään paljon ja hyvin eikä ne ole vain massatavaraa. Aina ei tarvitse olla edes virallinen kasvattaja. Mua harmittaa myös "risteytyssyrjintä", koska itsellä risteytykset on tietoinen valinta ja edellä olleilla periaatteilla yritän kasvattaa meidän nappulat :)

      Poista
    2. Joo siis tokihan ymmärrän tuon eläinkauppahommankin kyllä ja kerroin toki vain että ainakin täällä faunattaressa saavat ruokaa ja silleen. :)

      Ja itsekään en ymmärrä tuota "risteytys syrjintää" ollenkaan, kun oman kokemuksen mukaan risteytykset on silleen tosiaan elinvoimaisempia kaneja ja henk.kohtaisesti pidän muutenkin niistä enemmän vaikka toki nykyään risteytyksen lisäksi suosikkeihin kuuluu ihan puhtaat luppiksetkin..tai risteytysluppikset. :D

      Ja tosiaan pienimuotoiset viralliset kasvattajat kyllä mää ymmärrän todella hyvin ja sitten nää ei viralliset jotka kasvattaa kotioloissa kuten sinäkin ja oikeasti käsittelee päivittäin ja silleen, kun sitten taas tiedän niitä massakasvattajiakin jotka eivät käsittele..yksikin on tosiaan oikeesti virallinen ja kertoi minulle, että ei käsittele kaninpentujaan paljon ollenkaan josta järkytyin....ja nyt en sitten mainitse tosiaan nimeä tai muutakaan tai edes mitä hän kasvattaa..mitä rotuja. :)

      Mutta tuo oli tosiaan järkytys..tyypillä tuntuu olevan kaneja paljon ja sitten ei edes käsittele kaninpentujaan paljoa mitään....huh. O.o

      Poista
    3. Niinpä, meitä on niin moneen lähtöön. Petsiessä varmaan tästäkin sais riidan pystyyn :D Mut joo, enpä mäkään Faunatarta boikotoi. Harmittaa vaan. Tasapainottamaan tätytyy sanoa, et Eetu oli jo ihan erilainen, vaikka sekin on tullut eläinkaupasta, tosin ei tästä ketjusta. Tällaisia mietteitä olen kuitenkin pyöritellyt päässäni ja tulipahan julki, mut voin tietysti olla väärässä :)

      Ja puhtaisiin luppiksiin täytyy sanoa, et vaikka yleensä pidän enemmän pystykorvista niin Pepsi on kyl ihan poikkeuksellisen ihana! <3

      Poista
    4. No ihan varmasti tästä saisikin petsiessä riidan aikaiseksi ja tietenkään en mää sitä saakaan kuvaa et boikotoit faunattaria ja eläinkauppoja...ja jokaisella on oikeesti oikeus mielipiteeseen ja onhan tietenkin ne kotikasvatetut kanit kesympiä ja kiltimpiä kun voihan todellakin joissakin eläinkaupoissa noi kanitkin (kuten muutkin elukat) niin olla pienissä virikkeettömissä häkeissä/terraarioissa ilman mitään kummoisempaa kontaktia. :(

      Täällä porissa on myös yksi eläinkauppa...noh...en sano siitä yhtään sen enempää kuin että eläinsuojeluun pitäisi saada yhteyt että ne menevät siellä käymään..on meinaan niin kurjaa katseltavaa niiden elukoiden olot. = /

      Ja joo Pepsi on todellakin poikkeuksellisen ihana vaikka ovathan yleensäkin mun mielestä nää luppikset tällaisia löllyköitä..toisn Pepsin kaltaista ei ole tullut kyllä koskaan vastaan sen pitää myöntää! :D

      Poista
  2. Heh, Nalakin laitettiin ensimmäiseksi yöksi häkkiin ja ryskäsi kaltereita hullunlailla, mutta jossain vaiheessa sitten rauhoittui. Aamulla huomasin että oli päässyt häkistä ulos, ja ilmeisesti sen takia oli rauhoittunut :D Sen jälkeen en ole Nalaa häkkiin laittanut, eikä ole ollut tarvettakaan kun on niin siisti ja kiltti tyttö <3

    Kiva että melkein kaikki poikaset ovat jo saaneet kodin, ja varmasti Ramunelle ja Akullekin löytyy pian hyvä koti :)

    Eläinkauppa-asiasta olen hyvin pitkälti samaa mieltä kanssasi. Tosin täytyy mainita että edellinen pupuni oli viettänyt eläinkaupassa (Sjoen Faunatar) pitkän ajan, käsittääkseni useita kuukausia, ja hän oli ainakin myyjän kertoman mukaan saanut välillä olla vapaana työntekijöiden tiloissa ja kynnet oli leikattu jne. Itse en kuitenkaan enää hankkisi eläinkaupasta eläimiä, SAATI veisi omiani sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, niin on näköjään tytöt (Nala ja Ramune) äitiinsä tullut X) Iitaa ei häkki pidätellyt ja edelleen ihmettelen, et kuinka pääsi sieltä aina itse pois...vaikka ehkä ei pitäis, kun on Iita kyseessä. Hänen osaltaan häkki onkin sit lentänyt kokonaan pois.

      Ehkä teen siinä hallaa itselleni, kun totutan myös poikaset vapauteen, mut on myös hienoa, et löytyy edelleen sellaisia, jotka pystyy pitämään koko ajan vapaana. Ja vielä hienompaa on se, et Nala on edelleen pysynyt siistinä!

      Kiva kuulla, et ainakin jossain eläinkaupassa pupuja pidetään välillä vapaana! Onkohan mulle sattunut joku erikoinen tapaus, kun Iita oli aluks niin häiriintynyt. Nyt vasta pitkän ajan jälkeen se antaa koskea ja jopa tykkää siitä, mut ei edelleenkään voi sietää sylissä olemista :D

      Poista