Tietyssä mielessä mitä enemmän ajattelen asiaa sitä enemmän alan olla innostunut poikasista. Mies taitaa olla vielä innostuneempi, koska jaksaa tarkkailla Nasun tilannetta ihan jatkuvasti :) Poikaset on kyl aina niin pakahduttavan ihania ja söpöjä <3 <3 Ainoastaan pissushow ahdistaa ennen ku ne oppii sisäsiistiksi. Tietysti siinä on sekin, et kaikille pitää löytää hyvät kodit ja voi sitä luopumisen tuskaa!!! Tällä kertaa ei voida itse pitää yhtään, kun noita pupuja alkaa kuitenkin olla aika monta ;)
väsynyt mamma ja iso masu |
Parhaimmassa tapauksessa poikasia tulis vaan kaksi tyttöä. Silloin ne olis helppo myydä eikä niistä olis paljon vaivaa. Kuinka todennäköistä? X) Ei siellä mahassa tosin ihan kauheaa myllerrystä ole, joten vain muutama voi olla ihan mahdollinen. Nasuhan on kääpiöluppa.
No, aika näyttää viimeistään torstain ja perjantain välisenä yönä. Sen jälkeen olen taas paljon viisaampi. Jännittää nimittäin myös hiukan, koska en tunne Nasua emona ja se ei ole vieläkään tehnyt edes pesää! Joka tapauksessa kerron sit miten kävi. Toivottavasti seuraava päivitys tulee iloisissa merkeissä!
PS. Olen unohtanut kertoa, et Akun varvas on parantunut! Se lähti itsestään luutumaan oikein eikä sojota enää mihinkään ilmansuuntaan! :) |
Ei se kääpiölupparotu aina takaa sitä, että tulee vähän poikasia. :)
VastaaPoistaPepsinkin emon poikueessa oli niitä pentuja kuitenkin muistaakseni 7 kappaletta. :)
Toivotaan nyt kuitenkin, että kaikki menee hyvin.
Älä nyt manaa...en halua tähän kohti seitsemää!!! X)
PoistaEeei sieltä pakosti edes tule niin montaa, mutta sanoin vain, että mahdollistahan sekin on, että ei se silleen koommin rotua taida katsoa. :D
PoistaEn tiedä kerroinko muuten mutta mulla kaverin kani sai pentuja eilen...pennut ovat Pepsin pentuja kun astutettiin sen naaras Pepsillä...on ne nakit kyllä ihania :D
Oho, onnea iskälle! Tuli sekin aika ajoissa sukukypsäksi :)
PoistaJooh, niin tulikin. :)
PoistaTosin nyt aion kyllä leikkauttaa pojan sitten. :)
Niin ja jos kaikki meneen hyvin Nasun kanssa, niin ette aio nyt sitten pitää niistä pennuista yhtään itse?
Teillä tosin onkin jo 8 kania että tuskin pidätte. :D
Joo, eiköhän kahdeksan saa riittää :) Toivottavasti en muuta mieltäni, kun näen ne!
PoistaNo toivotaan, kun teillä on kuitenkin jo nyt todella ihania ja vaikka puput ovatkin söpöjä pentuina niin kannattaa miettiä tosiaan sitä teidän pupujen määrääkin jo nyt. :)
PoistaJännitys tiivistyy... =) Mekin odotetaan täällä teidän uutisia! T:A
VastaaPoistaTäälläkin valvotaan ja jännitetään. Pelottaa Nasun puolesta, koska ilmeisen vaikea synnytys on käynnissä. Aamulla teki pesän ja nyppi karvaa. Päivällä sai ponnistettua yhden vauvan ulos, mut nyt ei mitään ole enää tapahtunut moneen tuntiin. Kokeilin mahaa ja liikkeistä päättelin, et jotain olis vielä tulossa. Jostain syystä synnytys keskeytyi ja nyt toivotaan, et jatkaa yöllä, kun saa olla rauhassa. Käyn tarkistamassa parin tunnin välein. Nasu näyttää ainakin vielä hyväkuntoiselta, syö, juo ja liikkuu eikä vuoda verta, mut on vihainen. Ehkä kerää vaan voimia välillä. Toivotaan, et kaikki menee hyvin!!!
PoistaMikä siellä on tilanne nyt...onko muutosta tullut tuohon öiseen hommaan?
PoistaPäivitin taas blogia joten sieltä löytyy koko tapahtuman kulku :)
PoistaOnko synnytys jo loppunut? Toivottavasti Nasu ja poikaset/poikanen voi hyvin...
VastaaPoistaNyt on todennäköisesti ja toivon mukaan kaikki ohi! Nasu vaikuttais voivan kohtuullisen hyvin vaikeasta synnytyksestä huolimatta. Toivottavasti myös kaks pientä poikasta selviää ja parin viikon päästä loikkis ihania karvapalloja :)
Poista