Minni ja vauvat

Monet kysyy meiltä, et miten Minni (meidän pieni koiramme) tulee toimeen vauvapupujen kanssa ja toisin päin. Ajattelin nyt laittaa vastauksen tännekin valokuvien muodossa:

Naurettiin tota viimeistä kuvaa ihan kuollaksemme X'D Minnin kanssa kuvassa on toinen uroksista ja kaikki puput ovat siis tottuneet yli-innokkaaseen koiranpentuumme (8 kk). Hänestä tykätään toiset enemmän ja toiset vähemmän :D

Vauvoja

Mihinköhän olen viimeksi jäänyt? Nasu muutti pois. Arvasin, et se voi olla joko tosi hyvä tai tosi huono ratkaisu. Nasun kannalta se oli erittäin hyvä ratkaisu, mut Milli tuntui reagoivan siihen. Milli on muutenkin hiukan erakkoluonne tai jälkiviisaana todettuna parhaimmillaan ehkä kahden kanin "laumassa". Niinpä se ei enää ystävystynyt kenenkään muun kanssa ja laumajakoja laitettiin taas uusiksi. Nasua ei oikein viitsitty enää pyytää takas, kun oli niin hyvin kotiutunut ja ystävystynyt uuden emäntänsä kanssa. Mietittiin Iinestä, kun sekin on hiukan sellanen oman tien kulkija, mut todettiin et tämä sisarkolmikko (Huli, Hasu ja Iines) on elänyt aivan liian kauan yhdessä, et heitä vois enää erottaa. Aku taas on jo vaihtanut niin totaalisesti puolta, et se ei ota eroa enää Hasusta. Tuntuu olevan oikein elementissään "ison" lauman machomiehenä. Joten niin hullulta ku se kuulostaakin, ainoaksi vaihtoehdoksi jäi erottaa Milli ja ottaa yks kani lisää, vaikka just sitä varten oltiin annettu yks pois. Ei voi mitään, heidän oma paras on kuitenkin kaikkein tärkeintä. Eivät siis tapelleet keskenään, mut haluan et jokaisella on joku "sydänystävä". Näköjään kahdeksan pupua on se meidän luku.

Timo

Näin Timo tuli kuvioihin. Aivan ihana, puolitoistavuotias, suloinen, kiltti ja muutenkin mahtava pupu! Täydellinen poikaystävä Millille. Ja otsikosta voikin sitten päätellä loput. Vahingosta ei kuitenkaan missään nimessä ole kysymys. Timolla meni nimittäin varmaan joku viikko ennen ku onnistui viemään hommat loppuun saakka. Tällä hetkellä Timo on jo leikattu. Pääsi palleistansa eroon heti ku oltiin varmoja, et Milli on tiine. He ovat kyllä niin ihana pari ja rakastuivat aivan välittömästi. Timo jää siis meille.

Millistä sen verran, et synnytys meni tosi hyvin ja nyt meillä on viisi söpöäkin söpömpää pulloharjaa <3 Alkoi olla viimeiset hetket teettää ekat poikaset, kun täytti nyt tammikuussa kans puoltoista vuotta. Ja huomaa, et hän nauttii äitiydestä ihan silminnähden.

PS. Enemmän kuvia lisään vielä tonne "myydään" puolelle

Muutto vanhainkotiin

Jouduin tosi vaikean päätöksen eteen: mitä teemme Nasulle? Aikaa kului ja kului, mut se ei näyttänyt edistyvän. Lopulta mun oli pakko hyväksyä tosiasia, ettei se tule sopeutumaan laumaan. Meidän omat kasvatit on niin erilaisia. Välillä meni jo tosi hyvin, mut jostain syystä otti taas hirveästi takapakkia ja jäi vaan nurkkaan kyyhöttämään. Enkä tietenkään vois antaa sen elää sellasta elämää. Heräs niin monia kysymyksiä. Täytyykö sille rakentaa oma mökki, koska sisälle ei voitais enää ottaa yhtään? Mut tulisko siitä ihan hirveän yksinäinen ja jäiskö Millille kauhea ikävä? Mitä jos otettais Milli Nasun kanssa erilleen? Toisaalta Nasu on jo neljävuotias ja mitä jos se kuolee vaikka vuoden päästä? Siinä tapauksessa sama tilanne olis edessä taas ens syksynä Millin kanssa eikä sitä vois enää palauttaa muiden kanssa niin pitkän ajan jälkeen. Millille vois ehkä sit ottaa sen jälkeen joku kaveri, mut toisaalta en jaksais palata kolmeen laumaan vain yhden kanin takia. Kaikki meni muuten niin hyvin. Vai pitäsikö vaan luopua koko kanista? Lopettaminen ei ole vaihtoehto. Kaikki olis niin eri tavalla, jos se olis ollu meillä pienestä saakka. Se olis sopeutunut toisin ja silloin sen ei tarvis vaihtaa kotia jo toista kertaa. Mut se oli jo kolme vuotias, kun otettiin se "evakkoon" eikä meillä ole enää resursseja antaa sille sellaista elämää mitä se ansaitsee, jos ei sopeudu muiden kanien kanssa. Niinpä pitkän pohdinnan jälkeen päädyttiin luopumaan siitä.

Minni vauhdissa

Nasu muutti viime perjantaina "vanhainkotiin" mun yhden koulukaverin luokse. Päätös oli mulle tosi vaikea, koska olin päättänyt etten ikinä laita ketään vaihtamaan kotia enää vanhoilla päivillä. Mut koin, ettei meillä ollut vaihtoehtoja... Ja ystävältä kuulen vaikka joka päivä mitä sille kuuluu. Nyt kun päätöksestä on aikaa jo melkein pari viikkoa, alan olla koko ajan varmempi, et tehtiin oikein. Uskon, et näin on sille itselleenkin parempi. Kunhan vaan sopeutuis nyt uuteen kotiin eikä tulis bumerangina takaisin. Yritettiin jo kaikkemme ja vähän liikaakin. Uudessa kodissa saa asua ainakin toistaiseksi ainoana kanina tai muunakaan eläimenä sisällä ihmisten keskellä, kaiken huomion keskipisteenä kuten alunperin halusikin.

Viime viikko oli muutenkin vaikea. Sain kuulla, et meidän kasvatti Zorro oli kuollut yllättäen mitään varottamatta. Itse asiassa koko perheen kanit oli kuollut, ensin tyttö, sitten tytön ja Zorron poikanen ja sit Zorro. Taitaa jäädä ikuiseksi arvoitukseksi, et mikä niille tuli. Siinä mielessä olen hyvillä mielin, et luotan siihen kotiin täysin ja tiedän, ettei ne laiminlyönyt niitä mitenkään. Niille vaan tuli joku käsittämätön juttu. Kaikki oli kuulemma normaalisti, terveen näköisiä, söi ja joi normaalisti ja yhtäkkiä kaikki kuolee päivän välein. Tämä tuo mieleen sen Nasun poikasen joka kuoli myös yllättäen vain kolmen kuukauden ikäisenä. Nämä oli kuitenkin eri poikuetta ja Zorro oli jo vuoden ja pari kuukautta. Samoin poikanen oli varmaan jo puolvuotias eikä Zorro edes asunut tytön ja poikasensa kanssa. Omituista ja todella pelottavaa, jos itsellekin kävis noin!

Ainoa ilopilkku on tällä hetkellä Minni. Hän voi hyvin ja kasvaa. Sai viime viikolla ensimmäisen rokotuksensa ja olin niin ylpeä, kun eläinlääkärinkin mielestä meillä on reipas tyttö. On ostanut paikkansa meidän perheessä täysin eikä voitais olla enemmän ihastuneita häneen! Pupuja hän rakastaa yli kaiken, mut sitä intoa täytyy vielä hiukan hillitä :) Puput ei ole aina ihan yhtä innoissaan lähdössä leikkiin mukaan, mut paljon ne antaa anteeks meidän pikku pyörremyrskylle X) Ne vaan lähtee pois ja Eetu vähän murisee, mut ei tee mitään vaikka välillä Minni erehtyy jahtaamaan heitä. Kyllä tästä vielä hiljaa hyvää tulee ja joku päivä ovat varmasti hyvät ystävät. Ainakin näyttäis siltä, et puputkin ovat päässeet koirakammosta eroon, kun nenä alkaa tottua koiran hajuun. Vaikka Minni ei ymmärrä pupujen kieltä ja toisin päin niin ainakin yksi ele on sama: Minni lipasee pupujen kuonosta niin nopeasti kuin ehtii ennen ku puput jatkaa matkaa. Ja jos pidetään pupuja sylissä niin pesee vaan korvat ja menee päälle makaamaan <3 Voiko kukaan olla heltymättä hänelle, edes puput?

Minni, my love <3

Minni tuli taloon



Bäty oli kesällä meillä hoidossa
ja sai osallistua siskon etsimisoperaatioon.

Nyt on taas niin paljon tapahtunut, et on pakko mennä aikajärjestyksessä. Hiukan turhan jännittäviä viikkoja takana ja kuten olen niin monta kertaa aiemminkin sanonut: kanien kanssa ei ikinä lopu jännitys elämästä. Mulle alkais riittää vähempikin :D Nimittäin just kun sain oman laumani kasaan niin kuulin, et meidän kasvatti oli karannut pihatarhastaan ihan tässä lähellä. So, what can i do? Asuttiin autossa kaks päivää melkein nukkumatta ja hengittämättä. Välillä oli jo niin lähellä, mut silti niin kaukana. Tehtiin häkistä "loukku" ja narun päässä päivystettiin, et milloin jää kiinni. Yks loukku oli itsestään laukeava. Lisäks oli hajuvanat, herkut, houkutinkanit ja kaikki. Pitkä työ tuotti tulosta 41 tunnin jälkeen ja pieni karkuri saatiin vihdoin ja viimein kiinni <3

Myös Aku oli etsintäpartiossa jo toista kertaa.
Aiemmin etsittiin Nalaa.

Oma tilastoni siis karkuun lähteneiden kanien takaisin saamisesta on aika hieno: kaikki. Nuorin karkuri oli vain seitsemän viikkoa ja pisin aika karkuteillä on kolme päivää siitä, kun olen saanut asiasta tietää. Toki viimeisin tapaus ehti olla omilla teillään jo kaks viikkoa, mut mä sain kuulla asiasta vasta pari päivää ennen löytymistä. Tämä siis tiedoksi kaikille niille joiden kani on karannut. Ei kannata hätääntyä, koska tarvitaan vain lujaa päättäväisyyttä, aikaa, kärsivällisyyttä, nokkeluutta ja hermoja niin melko varmasti kani saadaan takaisin. Tärkeää on selvittää karkurin kulkureitit ja "päivärutiinit". Mut ihmettelen, et yllättävän paljon niitä lemmikkikaneja näytti tuolla luonnossa olevan. Luovuttaako ihmiset liian helpolla? Tai sit niillä ei ole tarpeeksi viitseliäisyyttä. Siitä kai ne citykanitkin on lähtöisin, kun nopeasti lyöttäytyvät yhteen. Tuli mieleen, et voikohan rusakko ja lemmikkikani lisääntyä vai ovatko liian kaukaista sukua? Nähtiin meinaan autosta kuinka rusakko tuli tekemään tuttavuutta tämän "meidän" pienen kanssa. Tomerasti tyttö kuitenkin ajoi sen pois, vaikka rusakko oli ihan valtavan kokoinen häneen itseensä nähden XD

Kuva on otettu 26.7.2014.
Nyt on jo täysin parantunut.

Yhteiselo ulkopupuilla on jatkunut vieläkin ihan hyvissä merkeissä. Milli on jo täysin parantunut ja ihmeen nopeasti se lopulta kävikin verrattuna haavan suuruuteen. Vieläkään Milli ei kaveeraa isosiskojensa kanssa, mut suurta edistystä on jo sekin, et nykyään uskaltaa tulla iltapalalle yhdessä muiden kanssa. Se on niin mahdottoman söpöä, kun viisi nassua syö siinä ihan vierekkäin. Viisi siksi, et Nasu on vieläkin hiukan arka. Se tulee syömään vasta muiden jälkeen, mut kyllä sekin siitä rohkaistuu. Hänen kohdallaan se vaatii vaan niin paljon enemmän aikaa oppia luottamaan muihin. Millin ja Akun kanssa kaveeraavat silti normaalisti.

No sitten, kuka on Minni? Hän on meidän mahdottoman ihana ja pienen pieni koiranpentu <3 Hän on vain kahdeksan viikkoa vanha ja tuli meille vasta viime perjantaina. Minni on sekarotuinen; hänessä on suurin osa chihuahuaa ja hiukan venäjäntoyta. Vaikka ei ole puhdasrotuinen niin ei todellakaan ollut mikään pentutehtailun tulos. Päinvastoin, tuli erittäin rakastavasta kodista ja hyvä alku elämälle näkyy edelleen hyvänä käytöksenä. Itse asiassa sekarotuinen sopi meille paremmin kuin hyvin. Olen aivan totaalisen rakastunut tähän meidän pieneen ilopilleriin! Arvatkaa kiinnostiko aloittaa taas koulu tiistaina? Ei todellakaan.

Puput on ottanut Minnin vastaan yllättävän hyvin. Vähän jännitettiin varsinkin Iitan puolesta, et miten se suhtautuu, kun yleensä pelkää koiria henkensä edestä. Osaks senkin takia valittiin pieni rotu. Iita kuitenkin yllätti meidät täysin ja vaan innostui! Se veteli onnenloikkia koko illan. Hänellä varmaan heräs jotkut äidinvaistot, kun Minni piippaa välillä samalla tavalla ku pupun poikaset. Muutenkin Minnin luonne sopii meille täydellisesti! Se on rauhallinen, mut silti hirveen eläväinen. Ja on just siinä iässä, et oppii todella nopeasti. On oppinut oman nimensäkin jo muutamassa päivässä :) Vielä tietysti nukkuu paljon, mut välillä mennään jo tosi lujaa leikiten. Pupujen reviiriä hän kunnioittaa ja sehän sopii niille mainiosti. Nyt ovatkin saaneet ottaa kontaktia toisiinsa ihan omaan tahtiin portin läpi haistellen. Iitan ilme oli näkemisen arvoinen, kun he Minnin kanssa kohtasivat ekoja kertoja. Hän oli ihan hämillään: koiralle se haisee, mut on noin säälittävän pieni eikä edes hauku! Ja kyllähän Minni pieni onkin, vain n. 750 g. Meidänkin puput joita olen pitänyt suhteellisen pieninä, näyttää nyt ihan hirveen isoilta Minniin verrattuna.

Vieressä tulitikkuaski vertailun vuoksi

Ps. Tiloihin on tullut taas uudistusta, joten kannattaa käydä vilkaisemassa sitäkin välilehteä. Mies rakensi pupuille tosi hienon kiipeilyradan ja tunnelin joista olen aika ylpeä ;)

Kanien yhdistämisprojekti

Uskomatonta kyllä, tällä hetkellä tuntuu, et voin sanoa onnistuneeni "mahdottomassa": kahden lauman yhdistämisessä! Nyt kahden viikon jälkeen uskallan pikkuhiljaa jättää niitä keskenään luottaen siihen, et mitään pahaa ei tapahdu. Mut täytyy sanoa, et on ollut rankat kaks viikkoa! Olen ollut vähällä tulla seinähulluksi ja suurimmassa tunnekuohussa uhannut tappaa kaikki, jos ne ei sitä itse tee. Mitä en kuitenkaan ikinä vois tehdä!!! Ehkä sellaset tunteet on ihan normaaleja, kun viettää 24 tuntia päivässä ja 14 päivää niin, et on täysin sidottuna pupuihin ja tähän äärimmäisen stressaavaan projektiin.

Vaikeinta kaikessa oli se, et ei ole olemassa mitään ohjeita miten kaikki kuuluu tehdä. Ehkä just siks, ettei ketään yhtä hullu ku minä edes harkitsis kyseisen tehtävän yrittämistä! Mun siis oli vain pakko käyttää omaa kanituntemustani ja luottaa siihen, et vaikka en tietäis kaneista yhtään mitään niin tunnen ainakin omani. Mut jos olisin muistanut kuinka rankkaa edes kahden naaraan yhdistäminen voi olla, niin en olis ryhtynyt koko hommaan... Tai ehkä silti olisin, kun kerran olin niin päättänyt. Joka tapauksessa lupaan jakaa ohjeita vielä myöhemmin muillekin hulluille, jos kaikki nyt tosiaan onnistui.

Miten kaikki sitten meni? Ehkä aluks meillä oli liian suuri tila yhdistämiseen. Ainoat varsinaiset tappelut tulikin siinä heti ekana päivänä, vaikka ei ollutkaan kenenkään reviiriä. Ajateltiin, et isolla alueella niillä olis tilaa juosta karkuun ja jos tulis tappeluja niin päästäis silti väliin. Paremmaksi keinoksi on kuitenkin osoittautunut ajeluttaminen. (Kiitos sille ihanalle ihmiselle jolta olen tämän vinkin kuullut!) Niinpä laitettiin kaikki samaan häkkiin ja hetken ne oli ihan järkyttyneitä. Iineskin huusi, vaikkei ketään edes purru sitä. Alkujärkytyksen jälkeen lähdettiin ajelulle ja jo matkalla pahimmat viholliset makoili ihan vierekkäin. Koko projektin aikana auto on ollut ehdoton avainsana pupujen välisen jään rikkomisessa! Otin ne aina mukaan, jos jonnekin piti lähteä. Harmi vaan, et on ollut ihan törkeen kuumia päiviä ja tuuletuksesta piti huolehtia äärimmäisen hyvin!

No, ajeluttamisen jälkeen kaikki näyttikin menevän epäilyttävän hyvin. Kunnes, huomattiin Millin vatsassa valtavana ammottava haava! Molemmat oltiin tietysti järkyttyneitä ja samalla todella ihmeissämme, et missä välissä niin on voinut käydä? Oltiin niiden kanssa koko ajan! Vessassakaan ei käyty ilman, et toinen jäi vahtimaan eikä ketään ollut tapellut enää pariin päivään. Eläinlääkärireissu siitä tietysti tuli ja lääkäri vahvisti meidän epäilykset pari päivää vanhasta haavasta. Sen oli siis pakko ollut tapahtua heti silloin ekana päivänä!? Siitä heräs vielä suurempi kysymys, et miten me ei huomattu sitä, kun tosiaan oltiin niiden kanssa koko ajan?? Milli käyttäytyi ihan normaalisti ja ilmeisesti suojas mahaansa makoilemalla aina sillä kyljellä. Onneks oli pitänyt siitä niin hyvää huolta, ettei ollut tulehtunut ja loppujen lopuks se ei ollut kuulemma edes kauhean syvä. Meistä vaan näytti siltä ku lihakset muljahtais pian ulos. Hyi olkoon!

Millin vahingoittuminen muuttikin sit kaiken. Meidän oli pakko tehdä äärimmäisen vaikea päätös jatkaako vai ei. Jos lopetettais niin yhdistämistä olis turha kokeilla ikinä enää uudestaan. Ja päätettiin jatkaa, koska rauhassa mietittyämme todettiin, et vaaraa ei enää ole. Haavoittuminen oli kerran sattunut silloin ekana päivänä ja sen jälkeen kaikki oli ollut ihan ystäviä keskenään. Milli näytti jopa ystävystyneen Iineksen kanssa. Tietysti ekan yön nukutuksen jälkeen Milli oli yksin. Mut nyt haavan takia meidän piti sitä suuremmalla syyllä vahtia pupuja kuin haukat ja suojella Milliä. Oltiin alusta asti oltu niiden kanssa yötkin ulkorakennuksessa, mut tän tapauksen jälkeen oli hyvä, et uskalsin edes nukkua! En halunnut jättää mitään sattuman varaan. Kanit osaa olla todella raadollisia toisilleen sille päälle sattuessaan.

Tänä päivänä tilanne on se, et ulkorakennuksessa kaikki pestiin niin hyvin ku pystyttiin ja nyt puput asuu siellä kaikki yhdessä. Hulia, Hasua ja Iinestä jännitin eniten, mut loppujen lopuks ne otti uudet tulokkaat vastaan yllättävän hyvin. Aku on rakastunut haaremiinsa ja jakaa nyt Hasun kanssa pomon paikan. Ketään ei tappele, mut ymmärrettävistä syistä Milli vielä hiukan vetäytyy omiin oloihinsa Nasu seuranaan. Haava on parantunut todella hyvin ja kohta jäljellä on enää vain muisto. Olen ylpeä meidän reippaasta tytöstä! <3 Hän on ollut meidän kanssa todella yhteistyöhaluinen ja niinpä voin sanoa, et loppu hyvin kaikki hyvin. Ei puput vieläkään ylimpiä ystäviä ole, mut siihen suuntaan ollaan menossa. Kaikki on nuollut kaikkia ja pääasia, etteivät tappele! Jahtaaminenkin on vähentynyt lähes olemattomiin ja toivon hartaasti tämän olevan kauniin ystävyyden alku! Iitalla ja Eetulla ainakin tais olla meitä ikävä, kun vetivät niin kovin onnenloikkia meidän nukkuessa taas ekaa yötä sisällä :)

Nala ja vauvat

Nala

Vihdoinkin, taas pitkästä aikaa, saan kirjoitettua tännekin jotain! Luulin, et kun loma alkaa niin ehdin tehdä vaikka mitä, mut nythän mä vasta kiireinen olenkin! Älkää silti huoliko nimittäin ette ole ainoita joita olen laiminlyönyt. Jos kävisin, soittaisin tai kirjoittaisin kaikille joille pitäis niin siinä menis varmaan koko loppuvuosi. On se kesä ja loma vaan kaikesta huolimatta kivaa aikaa!

No mut asiaan. Sen verran ainakin ollaan saatu aikaseks, et käytiin Nalan luona tarkistamassa vauvojen sukupuolet. Seitsemän tyttöä ja kolme poikaa oli. Kaikki ihan uskomattoman söpöjä totta kai!!! <3 Viisi poikasta oli ainakin silloin vielä vapaita uusiin koteihin ja suosittelen erittäin lämpimästi niitä ihania turrikoita :) Mun kautta saa halutessa yhteystiedot. Ennen kaikkea kuitenkin oli ihana nähdä Nala. Siellä se "meidän" pieni tyttö näytti voivan oikeinkin hyvin. Kasvanut oli tietysti siitä, kun kahdeksan viikkoisena luovutettiin. Vähän meidän Hulleron (ts. Hulin) näköinen niin kuin siskokset yleensä tapaa ollakin.

Sit seuraa mielenkiintoinen osuus. Nalalla oli siellä kiva älykkyystesti josta mies innostui. Hän halus meidänkin pupuille sellasen, mut sanoi tekevänsä itse oman version. Testi ei ole kaikilta osin vielä valmis, mut nyt on pupuja testattu sekä sen että aktiivipallon kanssa. Tulokset oli yllättävät! Vai kuinka selitätte sen, et jokaisesta laumasta pomo paljastui viisaimmaksi? Muut ei ollut tarpeeks pitkäjännitteisiä tai muuten vain ovelia. Kaikkein viisaimmaksi osoittautui ehdottoman kirkkaasti Iita! Sille kaikki tuntui olevan ihan lasten leikkiä. Iita ratkoi hetkessä sellasiakin mistä olin ihan varma, ettei kukaan pupu voi osata. Seuraavaks tuli Milli, mut se ei varsinaisesti ollut yllätys, koska se on kaikista pupuista tullut eniten Iitaan. Sit kolmanneks älykkäin oli Hasu. Tän perusteella vois kuvitella, et siinä on oikeesti joku logiikka millä perusteella pomo valikoituu. Tai sit kaikki oli vaan sattumaa?

Puput retkellä ja ihme kyllä Milli isosiskojen välissä 

Oli miten oli niin toivoisin, et nämä älyköt sais lyötyä viisaat päänsä yhteen. Tarkoittaa siis sitä, et yhdistäminen on alkanut kunnolla. He on nyt kaks kuukautta saanut tutustua toisiinsa verkon läpi ja välillä ollaan vaihdettu reviirejä. Jossain vaiheessa se ei enää riitä vaan on pakko ryhtyä tositoimiin ja kokeilla varovasti joko olisivat valmiita yhteiseloon. Siitä kerron sit vielä myöhemmin, kun saadaan jotain tuloksia. Tällä hetkellä on vaikea tulkita tilannetta suuntaan tai toiseen. On liian aikaista juhlia tai heittää pyyhettä kehään. Päivystetään tilannetta yötä päivää eikä anneta kenellekään sattua mitään. Meitä jännittää varmaan ihan yhtä paljon ku heitä itseäänkin ellei jopa enemmän :D

Ylpeä mamma

Nyt osaan hiukan kuvitella, et miltä isoäideistä tuntuu. Voi vain nauttia vauvojen hyvistä puolista eikä tarvitse huolehtia kasvatuksesta tms. Iitasta tuli jo toistamiseen mamma, kun Nala synnytti viime viikolla 10(!!!) poikasta. Synnytys meni hyvin ja olen ihan tolkuttoman ylpeä meidän kasvateista <3 Uskomatonta, et Nala on hoitanut vauvoja niin hyvin ja saanut pidettyä kaikki elossa! Meidän Iitasta on lähtenyt tosi hieno suku. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa kuvia täältä. Vielä ne on aika samannäköisiä ku kaikki vauvat vastasyntyneinä, mut silti niin söpöjä :-*

Zorron poikaset ovat jo hiukan isompia. Heitä tuli yhteensä viisi joista yks (musta) ei mahtunut tohon neljän potrettiin. Laitoin hänestä kuitenkin kuvan tonne alemmas. Toi mustavalkoinen on kyl hauskan näköinen :D Osaako muuten joku sanoa värejä? Mietittiin niitä yhdessä heidän kasvattajan kanssa, mut olen aina yhtä hämilläni niiden suhteen. Just kun luulen tietäväni väreistä jotain niin tulee sellasia mitä en ole aiemmin nähnytkään. Osaan vain oikeastaan ne päävärit jotka löytyy kaniyhdistyksenkin sivuilta. On myös olemassa niin paljon eri sävyjä, etten yhtään luota omaan arviointikykyyni. Vielä huonompi olen niiden geenikoodien kanssa, vaikka eivät kuulemma loppujen lopuksi vaikeita olekaan? Jos nyt jotain arvauksiani annan niin vasen ylhäällä on joku harmaa, vasen alhaalla joku sininen (?), oikea ylin on musta perhonen tai viittakuvio, oikeasta alhaalla ei ole hajuakaan (ei ole puhtaan valkoinen vaan ennemminkin kerman värinen) ja se yks olikin helppo kun on vaan yksivärinen musta. Siitä olen kuitenkin onnellinen, et sukupuolet olen sentään oppinut tarkistamaan luotettavasti :)

Ihan meidän Iineksen näköinen

Perhonen vai viittakuvio?

Meillä taas täällä kotona elämä kulkee samaan rauhalliseen tahtiin. Mitä nyt koulukiireet stressaa vielä ennen ku pääsee kesälomalle ja kevät saa pupujen päät pyörälle. On karvan nyppimistä, heinän roudaamista ja varsinkin Nasu on ihan ylikiimainen. Se rynkyttää koko ajan jompaa kumpaa. Yleensä Akua, mut välillä myös Milliä eikä anna edes syödä rauhassa. Tai sit se on vaan alistamista, mut en yhtään ihmettele, et toisilla meni jo kerran hermot häneen ja sai hiukan turpaansa. Ilmeisesti Milli on suutahtanut ja Nasulta lähti pala korvasta. Nyt se on jo kunnossa ja ovat taas kavereita, mut jälki siitä välikohtauksesta jää. Mua tietysti säälittää raasu, mut toisaalta ihmettelen ettei näyttänyt sille närhen munat jo aiemmin. Jos ei pian lopu niin on pakko leikkauttaa, koska ei kukaan jaksa sellaista.

Huli, Hasuli ja Iines ovat onnellisia ikkunasta ja mies rakensi siihen vielä lisäksi sellasen "parvekkeen", et pääsevät paistattelemaan päiväänsä suoraan auringon alle. Monta kertaa he kaikki ovatkin siinä aamulla, kun lähden kouluun. Se on niin huvittavaa, kun käyn siinä sanomassa heipat ja he on kaikki vaan ihan unisen näköisiä. Mahtaa naapuritkin ihmetellä, kun ajavat ohi ja meillä on kaneja ikkunalla X)

Yhdistäminen sujuu hyvin ja luotan väsytystekniikkaan eli aikaan. Luulenpa, et Millille sopeutuminen tulee olemaan kaikkein vaikeinta, koska se on ainoa joka nyrkkeilee vieläkin kaltereiden läpi isosiskojaan. Mut en mä ole huolissani. Niin sen varmaan kuuluukin mennä. Onhan kummassakin laumassa omat pomonsa ja jomman kumman täytyy alistua, et voivat elää yhdessä. Ja vielä on koko kesä edessä. Aloitan yhdistämisperaation kunnolla vasta kesällä. Nyt en ole vielä vaihdellut heitä edestakaisin toistensa reviireille, koska käyvät muutenkin niin kuumana tänä lisääntymisaikana, et täytyy välillä rauhoitella tilannetta. Tässä vaiheessa mulle riittää, et näkevät toisensa verkon läpi.