Suuria projekteja

Olen taas ihan todella huonosti pitänyt teitä ajan tasalla. On ollut niin paljon muuta ajateltavaa omissa jutuissa jotka ei liity pupuihin. Ehkä kerron niistäkin vielä joskus. Joka tapauksessa, kuukausi täyttyi ja poikasia ei tullut kenellekään. Enpä olis joskus uskonut, et voisin olla siitä asiasta niin helpottunut. Olen kuitenkin tähän lopputulokseen enemmän kuin tyytyväinen. Sehän on mahtavaa, et Aku osaa edelleen nauttia elämästään, mut poikasia vain ei tule :)

Tällä hetkellä odotan kesää enemmän kuin mitään muuta. Ja ihanaa, et se onkin tänä vuonna hiukan etuajassa. Alan olla väsähtänyt koulunkäyntiin tämän lukuvuoden osalta ja ennen kaikkea odotan, et puput pääsee ulos. Ollaan niitä jo paljon ulkoilutettu, mut tarkoitus olis viedä Nasu, Milli ja Aku sinne kokonaan kunhan hiukan vielä lämpiää.

Voi kuulostaa aika kunnianhimoiselta projektilta, mut aion ens kesänä yrittää kahden kokonaisen lauman yhdistämistä. Yhteen pääsis siis Huli, Hasuli, Iines, Milli, Nasu ja Aku. Ja jos yhdistäminen onnistuu niin ne saa jäädä asumaan tyttöjen kanssa ja ulkohäkkiä laajennetaan. Kaikesta huolimatta ne jää ulos, mut toivottavasti tulevat toimeen tyttöjen kanssa, koska laajennus on paljon helpompi toteuttaa ku kokonaisen uuden häkin rakentaminen.

Päädyin tällaiseen ratkaisuun, koska siellä niillä olis paljon enemmän tilaa, tekemistä ja seuraa toisistaan. Ja koska haluan, et rauha palaa sisälle! En jaksa enää kaiken maailman aitoja, portteja, esteitä ym. Meidän kanssa sisälle jää vain Iita ja Eetu <3 Must tuntuu, et varsinkin Aku tulee olemaan ulkona paljon onnellisempi. Siellä se saa kaivaa ja kiipeillä ihan koko sielunsa kyllyydestä :D Eikä ne kuitenkaan jää siellä mistään paitsi.

Aion käyttää yhdistämiseen paljon aikaa joten luulisin heidän kyllä sopeutuvan toisiinsa. Lähtökohdat on ainakin tällä kertaa hyvät. Nasu ei pelkää enää muita pupuja, Aku tulee toimeen jo ulkotyttöjen kanssa erinomaisesti ja aikaa on kokonainen, toivottavasti myös lämmin ja pitkä kesä.

Vauvakuumetta

Nyt alkaa meidän perheessä vauvakuume levitä ihan totaalisesti käsiin! En tiedä edes mistä aloittaisin ja voikin tulla vähän sekalaista settiä tällä kertaa. Se kuvastaa hyvin mun mielentilaa...

No, ihan ensimmäisenä Iitalle tuli lievä valeraskaus. Se alkoi kuljetella heinää ja karvaa oven taakse. Kyseessä siis täysin pommivarma valeraskaus, koska se ei ole pitkään aikaan muita uroksia nähnytkään ku Eetun! Joka tapauksessa, siitä kaikki alkoi. Ja omasta vauvakuumeestani en viitsi edes paasausta aloittaakaan, koska se on ollut jo pidemmän aikaa. Ollaanhan me oltu naimisissa jo reilut viisi vuotta <3

Seuraavaksi pesää alkoi tehdä Milli ja vikisi ihan koko ajan. Hetken aikaa mua jo huolestutti, koska se teki kaiken niin oikein ajallaan! Paitsi, et perässä kulki Aku joka tuhosi pesää sitä mukaa ku Milli rakensi. Se paljastui kuitenkin valeraskaudeksi mun mielestä siinä kohtaa, kun alkoi repiä karvaa Nasulta ja Akulta ja viimeisenä itseltään. Tällä hetkellä raukka on rinnasta ku paljas porsas. Onneks pesän rakennus on nyt loppunut, koska se oli ihan hirveän sotkuista hommaa! Lisäksi halut on tallella joten siitäkin päätellen kyseessä on vain valeraskaus ;)

Tämän jälkeen pesää alkoi tehdä Hasuli. Se on kaivellut jo pari viikkoa ihan hulluna, mut nyt kuljeskeli edestakaisin heinät suussaan ja rakensi pesää lämpömökkiin. Taas pelästyin, et ei voi olla totta, jos Aku laittoi senkin paksuksi! Mehän näytettiin Akua silloin ulkotytöillekin varoajan jälkeen. Pahimmassa tapauksessa luvassa olis jotain 30 poikasta...ei kiitos! Mut jos Millilläkin oli vain valeraskaus niin pakko se on olla sama homma Hasullakin. Olishan se nyt sitä paitsi ennen kuulumatonta, et leikattu poika sais koko talon tytöt tiineeks! Sekaisin se on ne saanut, mut siitä en ole yhtään ihmeissäni...on se sellainen hurmuri :D

Kaiken päätteeksi, Iita sai jostain toiseen etutassuunsa ihan hirveen haavan. En kerta kaikkiaan voi käsittää, et mistä se on tullut!? Todennäköisesti ulkoa, koska nyt on ollut näitä kauniita ilmoja niin ollaan ulkoilutettu heitä ja mies sanoi, et yks kerta se tuli tosi nopeasti takaisin sisälle. Illalla kun ihmeteltiin sen nilkutusta ja katsottiin niin haava ylsi luuhun saakka, mut missään ei ollut verta. Me puhdistettiin se, annettiin särkylääkettä ja antibioottia. Vieläkin se nilkuttaa, mut haava on jo umpeutunut ja muutenkin tosi hyvän näköinen. Eli, mitä tästä voimme päätellä? Jos elämäsi on tylsää, hanki kani etkä kahta samanlaista päivää näe!

What is going on here!?

Oletteko koskaan kuullut, et leikattu uros voi vielä kellahtaa? Mä en ainakaan, mut eipä se kai mikään ihme ole? Yleensähän se on merkki onnistuneesta astutuksesta ja meidän aikoja sitten leikattu Eetu ei ainakaan enää saa, vaikka kuinka yrittäis. Kaiken järjen mukaan "saamisen" ei kuitenkaan pitäis olla siittiöistä kiinni, mut silti oli pakko kysyä asiaa tuolla Petsien puolella. Akusta on siis kyse ja tällaisen viestin lähetin:

"Mulla on aika erikoinen ongelma...nimittäin meidän poika leikattiin reilu kuukausi sitten ja viime viikonloppuna yhdistin hänet kahden tytön kanssa joista toinen on hänen siskonsa. Uros on vieläkin aika aktiivinen, vaikkakin rauhallisempi, mut kerran näin jopa sen kellahtavan. Onko ihan normaalia leikatulla uroksella ja onko mitenkään mahdollista, et nyt olis poikasia tulossa? En todellakaan jaksais tähän väliin. Leikkaukseen vietäessä oli mun mielestä molemmat kivekset ihan normaalisti laskeutuneet, mut väkisinkin tuli mieleen, et voiko olla joku piilokives vielä jossain. Yritin tunnustellakin, mut jäljellä on vain tyhjät pussit. Olen hiukan hätää kärsimässä, koska poikaset olis kaiken lisäksi sisäsiittoisia!"

Onneks kaikki oli sitä mieltä, et poikasten tulo ei ole mahdollista. Säikähdin siitäkin syystä, et Milli alkoi käyttäytyä yks päivä omituisesti. Se kiukutteli ja kaiveli hulluna ja se on normaalisti meillä ollut ensi merkki poikasista. Kai se voi johtua myös uroksen hajusta ja läsnäolosta. Anyway, Aku taitaa olla aika onnekas, kun hommat luistaa vieläkin ;) Yhdistäminen on muuten onnistunut tosi hyvin. Millille sopeutuminen on ollut kaikkein vaikeinta, mut kyllä sekin välillä hoitaa ja nukkuu Akun kanssa nassut vastakkain. Sisarusten välillä sellasta vähän kuuluukin olla :D Ketään ei kuitenkaan tappele ja vaikuttavat kaiken kaikkiaan ihan tyytyväisiltä...Aku nyt varsinkin!

Vili

Tässä kaikessa tohinassa on unohtunut kirjoittaa vauvoistakin. Heidät on nyt molemmat varattu ja Emppu itse asiassa haettiin jo eilen. Pieni itkuhan siinä pääsi :'( Vili varmaan lähtee viikonloppuna uuteen kotiin. Molemmat on vieläkin tosi pieniä verrattuna Iitan poikasiin tossa iässä. Eilen punnittaessa Eemeli painoi vain n. 700 g ja Vili kilon. En mä kuitenkaan huolissani ole. Nasu on kerran kääpiöluppa ja pieni poikue kehittyykin hitaampaa. Lisäks ovat hiukan huonoja syömään. Vieroitin heidät emästä vasta samalla, kun yhdistin Akun tyttöjen kanssa. Kiva vaan uusille omistajille, et saavat heidät pienenä.

Niin se aika vain kuluu. Emppua mulla tulee ikävä sen suunnattoman söpöyden vuoksi kun taas Vilissä jään ikävöimän sen suurta persoonaa. Vili on ihan äärimmäisen eläväinen pörriäinen enkä ole nähnyt kenenkään juoksevan niin lujaa pienestä koostaan huolimatta! Se on niin leikkisä, tekee onnenloikkia ja ilahduttaa kaikki ympärillään. Eemeli taas on sellanen maitopoika, et sillä varmaan tuli veljeksistä enemmän äitiä ikävä. Hän on niin rauhallinen, viihtyy sylissä ja on kaikessa Vilin vastakohta. Toki hänkin tykkää juoksennella ja pomppia, mut paljon hillitymmin ku Vili. Vilin kanssa saa olla varovainen, kun sillä on niin kova meno päällä, et joku kerta vielä satuttaa itsensä juostessaan seiniä ja aitoja päin...hän on viimeistä piirtoa myöden nimensä mukainen (ja samasta syystä tosi vaikea kuvata!). Kumpikaan uusista omistajista ei varmasti tule pettymään meidän pieniin, mutta suurisieluisiin vauvoihimme! <3

Emppu

I miss you already <3

Erilaiset äidit

On ollut ilo ja kunnia seurata kolmen poikueen matkaa. Täytyy sanoa, et vaikka on ollut välillä rankkaakin niin enemmän se antaa ku ottaa. Joillekin puput on vaan pupuja ja lemmikkejä muiden joukossa, mut ei meille. Ollaan nähty jokaisen yksilön persoonan kehityksen aivan alusta asti. Yhtään tylsää päivää heidän parissa ei ole tullut vastaan. Ollaan rakastettu heitä jokaista täysillä heidän pienen elämänsä alusta asti. Ollaan annettu kykyjemme mukaan parhaan alun jokaiselle ja saatettu heidät ikävän, mut onnen kyynelin maailmalle. Jokaiselle ollaan varmistettu hyvät kodit ja jokainen on aina tervetullut takaisin.

Iita pesässään

Ennen kaikkea olen kuitenkin ylpeä meidän äideistä! Iita ja Nasu on tehnyt meille maailman ihanimmat vauvat ja hoitanut heidät mitä parhaimmalla tavalla! Äiteinä he ovat kuin yö ja päivä, mut kumpikin silti yhtä hyviä. Iitalla oli täsmällisyyttä ja kurinpitoa jota tarvitaan ison lauman hoitamisessa. Nasu taas hoitaa pienen katraansa puhtaasti rakkaudella ja on ehkä vähän liiankin lepsu. Hän nukkuu ja viettää aikaa niiden kanssa, pesee, paimentaa ja ruokkii. Oikein mullakin äidin vaistot herää, vaikkei ainakaan vielä omia lapsia olekaan. Näin on ehkä käynyt myös Milli-tädille. Aluks ei ollut vauvoista moksiskaan, mut nyt hoitaa niitä kuin omiaan: pesee ja hakee niiden läheisyyttä.

Oletteko muuten huomanneet, et päivitin ton "myydään"-välilehden? Sinne laitoin myös täsmälliset tiedot poikasista. Ton isabella viittakuvioisen korvat laskeutui jännästi, kun yks päivä ne vaan oli alhaalla. Toinen veljeksistä taas on lupattanut korviansa jo pitkään joka suuntaan ja puolimatkassa, mut alkaa vasta nyt näyttää laskeutumisen merkkejä. Hänen väristään olikin pientä vääntöä, kun niin jännä kerran on, mut loppujen lopuksi enemmistön mielipiteellä päädyimme ruskeasiamsoopeli viittakuvioon.

Akusta sen verran, et on toipunut leikkauksesta hyvin ja rauhoittunut ihan mielettömästi! Merkkailu on loppunut kokonaan, vaikka tyttöjäkin on ympärillä. Enää kaks viikkoa niin hänet saa jo yhdistää tyttöjen kanssa. Kaikkein vaikeimmaksi osoittautui Millin sopeutuminen tilanteeseen. Se ei tykännyt yhtään, et Aku tuli edes samaan huoneeseen vaan sekos täysin. Nasu taas nuoli heti kaltereiden läpi haltioissaan <3 Aikanaan Millikin rauhoittui ja enää vain vikisi Akun läheisyydessä. Nyt sekin on loppunut ja yks päivä jopa pesi sen silmät! Kai siitä on ollut apua, kun ollaan sekoitettu hajuja mahdollisimman hyvin. Milli on joka yö Akun häkissä ja Aku taas vapaana siinä missä Milli viettää Nasun ja vauvojen kanssa päivät.

Pelkäsin, et leikkauksen jälkeen Aku rauhoittuu jotenkin ihan yltiörauhalliseksi, mut niin ei todellakaan ole käynyt. On rauhoittunut tosi paljon ihan hyvässä mielessä, mut on edelleen oma eloisa itsensä <3 Ykskin yö hän oli itse käynyt kirjahyllystä hakemassa talouspaperirullan ja sen nyt arvata saattaa mitä oli sille tehnyt. En voinut muuta ku nauraa, vaikka normaalisti olis harmittanut ihan vietävästi se sotku XD Kerran sit päätettiin ottaa selvää miten se oikein pääsee sinne ja jätettiin videokamera nauhottamaan. Siitä on dokumenttia perässä. Harmi vain, et on huono valaistus eikä näy kunnolla sitä verkkoa jota pitkin kiipeää. Joka tapauksessa, toisena yönä hän oli repinyt kyseisen verkon irti ja syönyt kirjoista selkämykset. Sitä ennen oli syönyt kirjahyllystä käsin tapettia niin korkealta, ettei todellakaan tajuttu peittää levyillä seinää sinne asti. Ihmettelenpä tässä siis vain, et kuinka se voikin olla niin kerkiäväinen!?

Veljekset

Taskukokoinen pupu

Aku

Aku oli siis perjantaina leikkauksessa ja kaikki meni ihan hyvin. Toimenpide oli tosi nopea (varmaan puoli tuntia piikistä oli valmis lähtemään kotiin) ja tunnin päästä hän yritti jo loikkia. Eihän siitä tietenkään mitään tullut vaan raukka kaatuili koko ajan. Jätettiin hänet yksin omaan häkkiin rauhoittumaan ja illalla liakutti (eli riehui) jo melkein normaalisti. Outoa, mut vaikuttaa siltä ku ei olis kipuja ollenkaan. Tiedän, et kanit on myös hyviä näyttelemään, mut luulen kyllä tuntevani oman kasvattini aika hyvin.

Tänään laitettiin Liaku jo omassa häkissä tyttöjen kanssa samaan huoneeseen niinku se on joskus ollutkin. Toivon, et hormonitoiminta alkais pikkuhiljaa laantumaan, koska vielä ainakin sain merkkipissat heti päälleni. Eetulla kurnutus ja astumisyritykset loppui silloin ku seinään ja sen takia uskallettiin pitää valvotusti heitä yhdessä vapaanakin, kun ei tarvinnut koko ajan olla ottamassa pois Iitan kimpusta. Akulla taas kaikki jatkuu ihan ku mitään ei olis tapahtunutkaan. Se on aina ollut todella eläväinen tapaus enkä toisaalta toivokaan, et ikinä muuttuis, mut merkkaaminen sais loppua. Haluttiin siis nyt jo kokeilla, et sekoaako täysin, koska hänellä on kuitenkin ollut jo pitkään tosi tylsää yksin. Nasu rakastui Akuun aivan välittömästi! :D

Teitä ei varmaan yhtään kiinnosta nähdä vauvapupuja, mut laitanpa nyt silti heistäkin päivitetympää kuvaa ;)

Toi harmaa näyttää enemmän Millin vauvalta.
Hänestä on hiukan vähemmän kuvia, koska on
niin eläväinen, et on tosi vaikea kuvata.

Nukkumassa ruokakipossa

äiti joutui pesulle

Kun silmäni mä auki saan

Poikasista on kasvanut ihan tolkuttoman söpöjä yksilöitä eivätkä mitkään maailman sanat riitä kertomaan kuinka paljon heitä haltioin! Sen takia mun on vain pakko turvautua kuviin, mut en usko sen haittaavan teitä ;) Mun arvaukseni mukaan molemmat on poikia, toinen luonnonkeltainen viittakuvio ja toinen ruskeasiamsoopeli viittakuvio. Ja olen melko varma, et tosta harmaasta ainakin tulee luppakorva, koska sillä lepattaa korvat jo nyt siihen tyyliin.

Silmät aukes molemmilla 13. päivänä, muttei siis kuitenkaan samana päivänä, koska heillä on eri syntymäpäivät. Niin kummallista kuin se onkin niin olen nyt todistanut väitteen, että vain pari poikasta kehittyy hitaammin. Luulis sen olevan nimenomaan toisin päin, et mitä enemmän saa ravintoa niin sitä nopeammin kehittyy. Mut poikaset on vain paisunut ja kehitys on ollut hidasta verrattuna Iitan isoon poikueeseen. Nyt molempia poikasia kohden on neljä nisää eivätkä todellakaan joudu siis tappelemaan maidosta! Varsinkin kun Nasu hoitaa heitä niin tunnollisesti. Kerran erehtyi imettämään heitä kaks kertaa suhteellisen lähekkäin ja poikaset näytti siltä kuin räjähtäisivät pian. Sinä yönä Nasu ei päässyt häkkiin X)

Pikkuiset on tosi leikkisiä ja vauhdikkaita, mut suurimman osan ajasta vielä hyvin uneliaita. Nyt ovat jo reilusti yli kaks viikkoa eivätkä ole kunnolla tulleet edes pesästä pois! Nasukin on antanut heille jo luvan, koska ei enää tuki oviaukkoa, mut silti viihtyvät piilossa poikkeuksellisen paljon. Välillä kuuluu kauhea rahina ja siellä ne tekee loikkaharjoituksia :D Pesän tarkistuksen yhteydessä ollaan annettu heidän juosta häkin ulkopuolella ja Millikin on jo hiukan haistellut heitä, mut ei ole oikein mitään mieltä.

Tarkistin just, et Iitan ekat poikaset oli vajaa kaks viikkoisia, kun tulivat pesästä ja tokat poikaset alle viikon! Niillä ei ollut silloin vielä edes silmät auennut, kun jo haparoivin askelin vaeltelivat pisin häkkiä. Kolme viikkoisina eivät enää pesässä viihtyneetkään vaan olivat tulleet jo häkistäkin itse pois. Tässä muuten tuli toivomus, et kertoisin välillä jotain Hulista, Hasusta ja Iineksestäkin (Iitan ekaa poikuetta). He on ihan kokonaan jääneet tämän hetkisten vauvojen varjoon näissä teksteissä, joten seuraavaksi kerron jotain heistäkin.

Huli, Hasuli ja Iines

He asuvat siis ulkorakennuksessa josta mulla on vieläkin päivittämättä toi "tilat" välilehti. Tässä kävikin niin, et lämpökoppi on toiminut ihan hienosti, mut kun tuli ekat oikein kovat pakkaset niin juomavesi jäätyi. Koppia on korjattu niin miljoonat kerrat, mut aina he tekevät hallaa itselleen repimällä kaikki mahdolliset eristeet irti. Lämpömittari näytti tosin jotain +15-astetta, mut pakko jostain oli kylmää päästä, jos kerran vesi jäätyi.

Lämpömökki sisältä

Täytyy sanoa, et mun ihanan mieheni on pakko todellakin rakastaa näitä meidän neitejä! Tiedän nimittäin kuinka paljon hän vihaa talvea ja kylmyyttä, mut silti otti asiakseen lämpökopin korjaamisen ja vietti aikaa tuntikaupalla 20-asteen pakkasessa varpaat jäässä saadakseen kopin tiivistettyä! <3 Kai vähän vilustuikin, koska nyt on flunssassa :( Mut pupuilla on sen jälkeen ollut lämmin(!) ja kopista tuli tosi hieno eivätkä saa enää tiivisteitä revittyä! Kyllä ne varmasti pärjäis ilman lämpökoppiakin, mut halutaan olla varmoja, et heillä on kaikki hyvin. Itse asiassa meillä on sisälläki kylmempi ku heillä siellä ja putket jäässä.

Anteeks, kun noi silmät jäi tollasiks! Yleensä
olen osannut poistaa punsasilmäisyyden, mut
nyt tappelin muutenkin tietokoneen, kuvien ja
videoiden kanssa koko illan.

Vaikka en ole paljon puhunut heistä niin ovat silti edelleen meidän prinsessoja eikä olla unohdettu heitä uusista poikasista huolimatta! <3 Päinvastoin, heitä hemmotellaan esim. runsaammalla iltapalalla kuin muita, koska asuvat ulkona ja tarvitsevat ravintoa lämmöntuottoon. Ovat niin söpöjä, kun ovat mua joka aamu vastassa, kun lähden kouluun. Yöt ne ilmeisesti viettää lämpökopissa nukkumassa, koska jos joku aamu lähden poikkeuksellisen aikaisin niin ovat ihan unisina siellä lämmittelemässä. Sit ne venyttelee ja tulee katsomaan. Kaiken kaikkiaan heillä menee siis ihan hyvin ja ovat jo isoja tyttöjä...nykyisten poikasten "tätejä" :)

Heillä on oikein kunnon talvikarva kuten
näkyy. Eivät siis ole vain lihavia :D

P.S. Akun leikkaus on tänä perjantaina! Just ku vauvat saavuttaa vieroitusiän ni Akun saa laittaa jo tyttöjen (Nasun ja Millin) kanssa. Se on nyt niin yksinäinen :( En usko, et yhdistämisessä tulee olemaan mitään ongelmia, vaikka tyttöjä on kaks, koska nuolevat toisiaan jo portin läpi.

Myrskyn jälkeen on poutasää

Meillä on tosiaan eletty nyt myrskyisiä aikoja, mut onneks aurinko alkaa taas viimeinkin näyttäytyä. Kaksi ihanaa ja pientä poikasta on lähtenyt kehittymään hienosti! Jännitin hirveesti, et alkaako Nasu hoitamaan heitä. Mietin myös, et tajuaako se poikasten olevan pesässä, koska hän itse synnytti ne minne sattui ja me siirrettiin ne pesän lämpöön. Yleensä ihmistä ei tarvita synnytyksessä, mut tässä tapauksessa kaikki olis kuollut, jos me ei oltais toimittu kyseisellä tavalla. Pienen elämän alun kaks perusedellytystä, maito ja lämpö, on kuitenkin ilmeisesti täytetty, koska kriittiset neljä päivää on ylitetty ja hengissä pysytty <3 <3 <3 Nasusta on kuoriutunut tosi hyvä äiti eloon jääneille!

Hiukan meille on tullut jo rutiinia ja takaraivosta pikkuhiljaa palautuu mieleen, et miten tollasia pieniä nyyttejä hoidetaan. Äitikin on saanut monipuolista ravintoa, hellyyttä ja tukea. Hän on taas oma itsensä eikä enää murise kuten tiineysaikana :D Mun mielestä oma kaninsa pitää tuntea ja elää sen ehdoilla soveltaen. En sit tiedä olenko toiminut oikein. Vai onko olemassakaan yhtä oikeaa tapaa toimia? Sain vain vihaisen kirjeen eräältä lukijalta. Hänen mielestään olin toiminut viimeksi kertomassani tilanteessa vastuuttomasti ja itse aiheuttanut sen, et niin kävi sekä yleensäkin ottaen olen hiukan epäonnistunut kasvatuksessa. Mut kuten sanottu, jokainen tuntee kaninsa ja uskoisin ainakin, et yrittää parhaansa. Esimerkiksi meillä ei ole ikinä erotettu ystävyksiä toisistaan poikasten takia vaan koko matka eletään yhdessä alusta loppuun.

Yleensä ihan ensimmäisenä otetaan selville emon imetysaika ja lopun ajasta hän saa viettää vapaana, Iita silloin Eetun kanssa ja Nasu nyt Millin kanssa. Häkin ovi on aina kiinni, ettei Milli pääse pesään, mut imetysaikoina tullaan päästämään Nasu häkkiin. Lisäks Nasu on siellä aina öisin, koska ei tiedetä, et imettääkö se vielä toisen kerran yöllä, mut päivät on Millin kanssa. Tietysti myös synnytystä edeltävät yöt Nasu oli yksin häkissä. Ymmärrettävistä syistä naisten hormonit tuntien, Nasu on tällä hetkellä "herkässä tilassa" ja ihan selkeästi hakeutuu enemmän Millin luo. Olis siis tosi sääli kummankin kannalta, jos eivät sais olla yhdessä. Näin eivät myöskään ehdi missään kohtaa vieraantumaan toisistaan. Ihanaa, kun heistä on tullut niin täydellinen ystäväpari! <3 Saa nähdä, et miten Milli suhtautuu poikasiin, kun sen aika on :)

Mielenkiintoiset värit taas

ihanat hampaat!!! <3