perjantai 27. syyskuuta 2013

ETSINTÄKUULUTUS

Iita meillä ekaa päivää
Me ollaan nyt päätetty, et halutaan edes yrittää saada selville Iitan alkuperä. Tiedän, et on aika vaikea tehtävä, koska Iita on risteytys, ei ole tatuointeja ja lisäksi ostettu eläinkaupasta. Ei se silti varmaan ihan mahdotonta voi olla?

Eli, jos joku tätä blogia lukeva tietää vähänkin jotain asiasta, kertokoon sen mulle. Kuka on myynyt noin kesäkuussa 2012 syntyneen pienen madagaskar tytön Raisiossa sijaitsevan kauppakeskus Myllyn Faunattareen? Iitaa myytiin leijonanharjaskanina ja oli jouduttu erottamaan siskostaan, koska ei tullut sen kanssa toimeen. Olen erittäin kiitollinen kaikista vihjeistä! Yritän tavoittaa kyseistä ihmistä vain ja ainoastaan hyvässä mielessä, joten ei tarvitse pelätä. Haluan tietää Iitan äidistä, isästä, sisarusten määrästä, väreistä ja ihan kaikesta. Teen tämän, koska haluan saada tietoja jo poikastenkin sukutauluun ja myös silkasta uteliaisuudesta. Voisin kuvitella, et kasvattaja itsekin haluaa tietää mitä Iitalle kuuluu nykyään :)


Iita 3 kk

Näin jälkeen päin viisastuneena en suosittelisi ketään ostamaan kania eläinkaupasta tai myymään niitä sinne. Siihen on muutamakin hyvä syy ilman, että halveksun yhtään ihmisiä, jotka on niin tehnyt. Päinvastoin olen kuitenkin onnellinen, et meillä on Iita, vaikka se on eläinkaupasta. Ja eläinkaupat on hyvä asia, mut siellä ei pitäis myydä eläimiä vaan kaikkia muita oheistuotteita. Kaupungissa asuessa mulla oli ihan erilainen näkemys asioista ja aiheesta on olemassa vahvojakin mielipiteitä, joten ketään suututtamatta syyt ovat:

  1. Kani saattaa viettää viikkoja tai jopa kuukausia pienessä lasikaapissa ilman minkäännäköistä vapautta ennen kuin joku sen ostaa.
  2. Sen seurauksena kani ei ole tottunut normaaliin elämisen ääniin ja on hyvin arka uudessa kodissa eikä välttämättä ikinä palaudu "traumoistaan".
  3. Eläinkaupassa kani ei totu käsittelyyn.
  4. Se ei saa lainkaan tuoretta ruokaa.
  5. Siellä ne ovat vain kauppatavaraa. Mitä tapahtuu kanille, joka ei mene kaupaksi? En tiedä.
  6. Kanin alkuperästä ei välttämättä saa mitään tietoa. Mäkään en saanut edes Iitan tarkkaa syntymäpäivää.
On niitä syitä kai enemmänkin, mut en viitsi enää haukkua enempää. Eikä tämä kritiikki kohdistu vain Faunattareen vaan yleensäkin eläinkauppoihin. Toisaalta harmittaa, et Faunattaressa niitä ei olis voinut vähempää kiinnostaa, kun sanoin, et haluaisin tietää Iitasta enemmän. Sähköpostiin ei ole vastattu vaikka vuosi on jo kulunut eikä poikkeuksia lukuun ottamatta kukaan puhelimessakaan halunnut muistaa yhtään mitään. Onko siinä sit jotain hämärää vai kuinka, mut joka tapauksessa kyseistä Faunatarta ei enää ole.

Ramune is back

Tässä samalla etsintäkuulutan myös Ramunelle uutta kotia. Hän nimittäin palautui meille näin kolmen viikon jälkeen. Syy ei ole mikään salaisuus vaan yksinkertaisesti uusi omistaja ei pystynytkään häntä pitämään. Tai oikeastaan tarkemmin sanottuna: hän ei pystynytkään tarjoamaan Ramunelle vapautta niin paljon, kuin se sitä kaipaa. Tulipahan taas todistettua, et meiltä ei tosiaankaan lähde häkkikaneja. Jos ei muuten niin meidän kanit pitää siitä ainakin itse huolen. Ne on vauvasta saakka ollut meillä vapaana eikä siis ymmärrä häkin päälle yhtään mitään. Tällä uudella omistajalla meni hermot siihen kaltereiden ryskäämiseen ja kuulemma naapuritkin kerrostalossa oli valittanut metelistä. Näin siinä sit kävi, et Ramune on taas vapailla markkinoilla. Joka tapauksessa, hän lupasi tulla vaikka uusille omistajille todistamaan, ettei Ramussa itsessään ole mitään vikaa. Ennemminkin kehui siistiksi ja kiltiksi.



Ramune asuu nyt väliaikaisesti tällaisessa tilassa.
Akun poikamiesboksi. Myös hän etsii yhä uutta kotia.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Toisen ilo on toisen kaipuu

Viime viikolla lähti yhtäkkiä monta pupua. Pikku-Stampe lähti keskiviikkona, Noki ja Lulu lauantaina. Täytyy sanoa, et vähän kirpaisi ja pieni itku pääsi. Noki lähti niin kauas ja Lulusta oli tullut muuten ihan ainutlaatuinen. Meillä ei ole ikinä ollut niin ihmisrakasta pupua kuin Lulu. Lähtöpäivänä se vielä pesi mun naaman kokonaan <3 Pikku-Stampe ei tuntunut niin pahalta, koska se meni ystäville ja varmaan näen sitä vielä hiukan useammin.

Meille jäi nyt sit enää Aku (mies kutsuu apupojaksi) ja tuli tosi tyhjä olo. Hiukan jopa masensi, mut se meni nopeasti ohi, kun kuulin hyviä uutisia uusista kodeista. Monet on kehunut hyvää kasvatusta, siisteyttä ja Lulukin oli jo seuraavana päivänä pusuttanut kaikki läpi <3 Vaikka rauhoituin kyllä oikeastaan jo siinä vaiheessa, kun näin ne uudet perheet, koska kaikki vaikutti äärettömän herttaisilta!

Uskomatonta, et vielä viikko sitten tuskailin kaiken sen työmäärän kanssa. Asiat eteni loppujen lopuks tosi nopeasti. Ja sekin on vaan ajan kysymys, et milloin Aku lähtee. Sen kanssa mulla ei tosin ole enää kiire, kun kolmen lähdettyä tilanne helpottui jo hirveesti! Siivoaminen iltaisin on ihan taivaallisen helppoa! Työmäärä puolittui, koska tähän asti kaikilla kolmella oli ollut eri reviirit, jotka nyt poistui.




Aku, it's you and me anymore <3
Viimeisenä pupuna Aku valloitti nyt sit yksin koko makuuhuoneen ja siitä onkin tullut hirveen ihana. Se oli jonkun aikaa ollut ihan järkyttävä hormonihirviö, mut rauhottui ihan silmissä, kun muiden tyttöjen ja poikien hajut lähti. Ensin merkkaili leuallaan kaikki paikat läpi, mut pesin lattian ja sen jälkeen ei ole enää sekoillut tai saanut muita levottomuuskohtauksia :D Hänestä on tullut oikea onnenpupu, kun saa ainoana sisällä meidän kaiken huomion. Toisaalta harmittaa, et hänellä ei voi tällä hetkellä pitää ketään kaveria. Se on joka tapauksessa kiva, et saa nyt enemmän vapautta. Jossain vaiheessa tila alkoi käydä ahtaalle ja vapaana olijoita piti vuorotella. Siinä ne hulluimmat sekoilut tuli, kun poikien piti äkkiä taas merkata kaikki paikat uusiks. Nyt on kaikki saanut ihan omat reviirit joko uusissa kodeissa tai meillä ja kaikki on hyvin.


Näin laajalle on meidän kasvatit levinnyt

maanantai 16. syyskuuta 2013

Elämä yhtä saippuasarjaa

Viime aikoina on ollut ihan liikaa dramaattisia juonenkäänteitä meidän perheessä ja alan jo väsähtää. Anteeks rakkaat ystävät, etten ole pitänyt teitä ajan tasalla, mut on vaan ollut niin KIIRE! Koittakaa kestää tämä vuodatus, jota olen padonnut sisälläni kaks viikkoa. On niin paljon ehtinyt tapahtua, mut koitan pysyä aikajärjestyksessä :)

Ensinnäkin, Ramune lähti uuteen kotiin hiukan yli viikko sitten. Hänellä taitaa pyyhkiä ihan hyvin, koska on rakastunut <3 Tunne on molemminpuolinen ja ystävääni alkaakin jo välillä rasittaa tämä lemmenpari...halu toisen luokse olisi niin kova, että yritetään mennä läpi vaikka harmaan kiven ;) Nalallakin taitaa mennä ihan hyvin ja näin aivan hirvittävän ihania kuvia hänestä! Täytyykin kysyä, et saanko laittaa kuvasivun linkin tänne.

Toinen tapaus on sitten meidän pieni Hulda-täti. Hänellä oli osunut joku silmään, koska näkyi pieni jälki, vuosi ja yläluomi turposi. Sellainen lääke ku Virbac oli tosi hyvää, koska sillä parani ihan hetkessä. Ja nyt hänkin on jo lähtenyt uuteen kotiin viime lauantaina. Hänen sopeutumisestaan en ole vielä kuullut ja tässähän onkin mennyt vasta niin lyhyen aikaa. Lulu jäi ikävöimään Huldaa vielä kovemmin kuin me. Hän oli hiukan masis sen jälkeen, kun Hulda haettiin, koska nyt hän on ainoa tyttö ja Huldan kanssa olivat saaneet olla yhdessä loppuun saakka. Alkujärkytyksen jälkeen hän on yrittänyt kaveerata Noki-pojan kanssa kaltereiden läpi, ettei tulis liian yksinäistä.


Hulda lähtöpäivänä
Sekin on sitten taas asia erikseen. Pojat on tietenkin erotettu tytöistä aikaa sitten senkin takia, et alkoivat astua tyttöjä jo kahden kuukauden iässä. Sen jälkeen ei mennyt kauaa, kun jouduttiin erottamaan pojatkin toisistaan. Eli kaikki kolme poikaa on nyt omissa oloissaan ja Lulu vielä siihen päälle. Häkkejä on kaksi päällekkäin ja lattia on jaettu kahteen osaan. Eikä kahta poikaa voi pitää valvomatta lattiatasossa siltikään, vaikka aita on välissä. Voitte siis kuvitella, et mulla alkaa olla ristiriitaiset tunteet. Joudun joka päivä siivoamaan käytännössä kuusi eri reviiriä: 1. Noki, 2. Aku, 3. pikku-Stampe, 4. Lulu, 5. Huli, Hasuli ja Iines ja 6. Iita, Eetu ja Milli = 10 pupua! Joka ilta kahden häkin ja neljän lattiatason siivous, kuusi pissalaatikkoa, kuudelle heinää ja naksua, kuudet vesien vaihdot. Viime lauantaina oli vielä oikein täyshuoltopäivä. Siivosin ja pesin kaiken ja leikkasin kaikkien kynnet! En haluais luopua kenestäkään, mut helpottais paljon, kun pääsis osasta jo "eroon" X)


Hulda ja Lulu
No, en valita, koska itse me haluttiin poikasia. Mä pidän heitä, vaikka hamaan tappiin saakka, jos niin käy. Aina siihen täytyy varautua, ettei kaikki poikaset mene välttämättä heti ja pääasia on, et löytyy hyvät kodit. Loppujen lopuksi kaikki vaiva on sen arvoista. Parasta on, kun "kanihullu" ihminen saa meiltä hyvin kasvatetun rakkauspaketin <3 Eli ei me kaneja ihan huvikseen teetetä...ja ihan viimeiseksi rahan takia, koska kyllä ne kaikki rahat on heihin uponnutkin, jotka on myynnin kautta tullut. Silti ihmettelen, et miks tytöt menee niin paljon paremmin?!? Sellaisiinkin koteihin joissa ei ole muita kaneja ennestään? Ymmärrän, jos haluaa teettää poikasia, et silloin valitsee tytön, mut eikö pojat ole ainoaksi kaniksi helpompia? Tai sit meidän tytöt on vaan niin paljon kauniimpia ja siks mennyt paremmin ;)

Poikasia on tässä lähtenyt tasaisesti viikon välein, mut kaikki pojat on tosiaan vielä jäljellä. Pikku-Stampea tullaan hakemaan keskiviikkona ja onhan noita muitakin kyselty ja ihailtu paljon. Silti tässä on käynyt näin hankalasti mun kannalta...vaikka täytyy olla onnellinen, et tyttöjä oli noinkin paljon! Voi hyvänen aika, jos kaikki kahdeksan olis ollut poikia o_O Haluaisin vaan Iitan, Eetun ja Millin jo sisälle! Niiden ei alunperinkään pitänyt olla ulkorakennuksessa näin kauaa.


Milli, my love, pitkästä aikaa <3
Vielä yks juttu. Kaiken tämän kukkuraksi, kanilan tytöt alkavat ilmeisesti saavuttaa sukukypsyyttä, koska arvojärjestystä selvitellään uudestaan. Ei mitään vakavaa tappelua, mut jotain pientä koko ajan. Hasu puri Hulia niskaan, Huli mököttää vieläkin jo ties monettako päivää ja Inkku sovittelee molempien välillä. Huh, ota sit selvää kanien ajatusmaailmasta. Välillä nuollaan ja välillä tapellaan!? Olisin halunnut koittaa Lulua niiden kanssa, koska se ei välttämättä korvansa takia löydä kotia ollenkaan. Se jää muuten ihan yksin, jos pojatkin lähtee ympäriltä. Täytyy kuitenkin varmaan odottaa jonkun aikaa, ettei sitä vie keskelle tyttöjen kinasteluja :D Ja täytyy varmaan vähän laajentaa, jos aikoo neljä asustaa siellä vakituiseen.

Ok, mut nyt vähän vielä lisää kuvia lopuksi :)


Lulu ja pikku-Stampe ennen erottamista

Teräsmamma - 15 poikasta synnyttänyt
eikä siltikään maha roiku :D



Uusi hieno ruokien säilytysrasia...oikeasti tarkoitettu
koirille, mut ei haittaa :)

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Nala nappula

Nonni, Nala lähti nyt sit perjantaina uuteen kotiin. Vähän on ikävä ja haikeaa, mut pakko ne lapsensa on joskus päästää maailmalle. Hänkin ehkä ihmettelee hetken, et mihin mä oikein tulin :) Muutama nappula on vielä kotia vaille, mut meillä ovat täysihoitolassa siihen asti kunnes sellainen löytyy. Muita varattuja pupuja tullaan hakemaan tipottain, Ramunea ens viikolla ja pikku-Stampea reilun parin viikon päästä ellei tule muutoksia suunnitelmiin.

Nyt täytyy miettiä taas uusia järjestelyjä, koska puput alkaa olla jo liian vanhoja asumaan kaikki yhdessä. Noki ja Aku on alkanut kilpailla ja muutenkaan en halua tänä vuonna enää yhtään poikasta...varsinkaan sisäsiittoista! En uskalla ketään viedä enää heinälatoon, koska yöt on jo sen verran kylmiä. Itse asiassa vein Iitan, Eetun ja Millinkin sieltä pois. Päättelin, et niillä oli kylmä siellä, koska Iita alkoi nyppiä karvaa pesään!? Ajattelin ensin, et onko se valeraskaana, mut ei ollut muuten kantanut heinää, kaivellut tms. Hulilla, Hasulla ja Inkulla onkin lämmitys yläkerrassa ja ne on muutenkin tottuneet olemaan siellä kesästä asti. Niin muuten...nyt on virallisesti syksy :/

Joopa joo...ei se erottaminen sinänsä ole ongelma, koska häkkejä on kyllä tarpeeks. En vaan missään nimessä halua ketään sulkea sinne siksi aikaa, et joku heidät ostaa. Kyllä mä jotain keksin, ei huolta. Mulle heidän hyvinvointi on sydämen asia ja haluan, et kaikki saa parhaan mahdollisen alun elämälleen!


Syömässä XD


Lulu syö ja juo aina etutassut kulhossa :)

Pikku-Stampella on vauhti päällä

Perhepotretti paitsi, et Ramune ja Hulda puuttuu.
Noki on muuten ruumiinrakenteeltaan
ihan ilmetty isänsä!

tiistai 27. elokuuta 2013

Paina(ja)isia ja suurta surua

Nala ehti oikeesti säikäyttämään meidät pahemman kerran! Perjantaina kun olin koulussa, mies oli päättänyt ulkoiluttaa poikasia ja kuinkas kävikään...Nala oli säikähtänyt jotain ja juoksennellut sinne tänne paniikkissa. Se oli kadoksissa yhteensä kolme päivää! Mulla oli ihan painajaismainen viikonloppu, kun itkin ja rämpisin pitkin metsiä yöt ja päivät läpeensä X( Siskon poika sanois, et näki painaisia :D Onneks kuitenkin löytyi, vihdoin ja viimein!

Tästä seurauksena päätin kerätä muillekin ihmisille kymmenen kohdan kanin etsintäohjeet. Jälkiviisaus on tietenkin aina parasta! Osa neuvoista on omia ja osa saatiin, kun soitettiin etsijäkoiraliittoon. Tässä suora linkki karkurit-sivuille ja nimenomaan kanien etsintäohjeisiin. Olen kuitenkin listannut niitä myös tänne:

1) Älä milloinkaan tule liian itsevarmaksi ja luule, että "pah, ei mun kani minnekään lähde!". Ole kaukaa viisas ja ota talteen jotain missä on vain(!) kyseisen kanin hajua, esim. karvatuppo. Se voi osoittautua kullan arvoiseksi, kun haluat kanisi takaisin. Hajun avulla nimittäin etsijäkoira voi jäljestää minkä eläimen tahansa ja onnistuu siinä melkein aina. Edellytys on, että etsittävä eläin ei saa pelätä koiraa. Äläkä käytä kouluttamatonta koiraa ellei se ole kanille ennestään tuttu. Meille etsijäkoira ei tullut, koska missään ei ollut pelkästään Nalan hajua. Hän oli elänyt niin tiiviisti muun poikueen kanssa. 

2) Totuta kani tuoreeseen ruokaan jolloin sen vatsa ei mene sekaisin luonnossa jossa on tarjolla vain tuoretta ruokaa.

3) Varovainen etsintä! Älä mene paniikkiin, huuda tai lähde juoksemaan kanin perässä! Tutki ympäristössä olevat piilopaikat rauhallisesti. Huhuile innostavalla äänensävyllä. Älä etsi kania isolla porukalla, koska se vain säikyttää sitä kauemmas. Lähesty kania rauhallisesti ja matalana.

4) Tee hajuvanoja omasta pihasta joka ilman suuntaan mahdollisimman pitkälle. Käytä esim. hänen omaa tai muiden kanien pissaista purua ja papanoita, tuttua ruokaa tms. hajuvanojen tekemiseen. Rajaa pihapiiri samalla tavoin. Tällöin kani ei todennäköisesti lähde rajatulta reviiriltä enää ulos, jos on sinne kerran löytänyt takaisin. Älä tee hajujälkiä vilkkaan tien yli.

Partiovuorossa
5) Käytä muita kaneja houkutinkaneina. Laita muita kaneja häkkiin ja heidät pihalle, esim. samaan paikkaan josta kani lähti. Älä kuitenkaan jätä heitä valvomatta. Nala oli ihan innoissaan, kun löysi muut poikaset lähtöpisteestä :) Me käytiin myös meidän "Eetu-etsijän" kanssa viereisessä metsässä jonne tiedettiin Nalan menneen ja jännä kyllä, Eetu sai hajun jäljistä jotka oltiin tehty Nalaa varten!

6) Jätä katoamispaikalle tuttua ruokaa ja vettä sekä häkki tai kuljetuskoppa.

7) Käske naapureiden pitää silmänsä auki.

8) Käytä apuna loukkuja. Paikalliselta eläinsuojeluyhdistykseltä, kunnan terveysviranomaiselta tai löytöeläintarhalta voi kysyä lainaksi loukkuja, joita kannattaa sijoittaa katoamis- tai havaintopaikkoihin. Loukkuun laitetaan kanille tuttua ruokaa tms.

Tulin hei takas!
9) Älä lopeta etsintöjä liian nopeasti. Pelästynyt kani voi lymytä pitkäänkin samassa paikassa ja siksi siitä ei välttämättä näy hetkeen vilaustakaan. Monesti ihmiset luulevat, että lemmikki kuolee välittömästi joutuessaan luonnon armoille. Nalan kadotessa oli onneksi kesä, mut alimmillaan yölämpötila tais olla vain + 3-astetta. Ruokaa riittää luonnossa ja vettäkin se oli ilmeisesti löytänyt. Lähtiessään liikkeelle, kani kulkee yleensä samoja reittejä ja mahdollisesti palaa itse pihapiiriin ja lähtöpaikkaan. Näin kävi Nalan kanssa. Kani tuskin lähtee minnekään kauas! Etsi myös iltaisin ja öisin, koska kani saattaa lähteä liikkeelle vasta illan hiljetessä. Jätä vajan ovi tai muu vastaava raolleen jotta se voi mennä sinne, jos tulee takaisin ja etsii piilopaikkaa.

10) Kun olet saanut kanin näköpiiriin, älä yritä ottaa sitä kiinni heti. Varsinkin, jos kani on ollut kadoksissa päiviä, se on todennäköisesti hyvin varovainen. Odota, että se itse menee jonnekin missä se on nalkissa. Meillä Nala meni portaiden alla olevaan koloon ja silloin katsoin tilaisuuteni tulleen. Mies meni sisään ja mä olin niin kauan tukkeena, et kuulin miehen saaneen kiinni ja tukevan otteen.

Näillä ohjeilla kani löytyy melko varmasti! 

No sitten, haluatte varmasti kuulla myös mitä meidän korvapotilaalle Lululle kuuluu? Viikon päästä tikkauksesta rupi kai kutisi niin paljon ja rasvaaminen ärsytti, et repi korvan auki. Tämä tapahtui siis torstai-iltana. Olin jo tarpeeksi huolissani Lulusta ja sit vielä Nalakin katosi! Perjantaina mä jäin päivystämään Nalaa ja mies meni Lulun kanssa lääkäriin. Siellä se teipattiin, korva sidottiin ja annettiin antibioottia. Kotona ei mennyt ku puoli tuntia ja korva oli taas ulos paketista. Aloin olla jo ihan epätoivoinen, et eikö nää vastoinkäymiset lopu mihinkään! Ei olla muulloin jouduttu käydä eläinlääkärissä paitsi Eetu leikkauttamassa, mut nyt sattui kaikki samaan rytäkkään X(

Tänään käytiin tarkistuttamassa taas Lulu, kun ensin tän piti olla siteen poisto ja muu tarkistus. Korva on selkeästi paranemaan päin, mut antoi lisää antibioottia. Se olis voinut leikata ja tikata sen uudestaan, mut korva näytti jo niin hyvältä, et ei jaksettu alkaa kaikkea alusta. Jo rahatilanteenkaan takia. Lovesta viis kunhan korva paranee! Ja ihan sama, vaikkei sitä ketään ostais. Ei korvasta ole haittaa hänelle itselleen ja meille hän kelpaa aina! <3

Välillä roikottaa toista korvaa ja voi olla,
et hänestä jää pieni propellikorvapupu :)

Meillä siis loppu hyvin, kaikki hyvin! Kaiken tämän keskellä pystyin kuitenkin eläytymään muiden suruun hirveän hyvin. Mä sain kanini takaisin, mut erittäin pahoillani olen Saran puolesta!!! :'( Lisäksi myötätuntoni Piialle! Häneltä on nyt pienen ajan sisällä kuollut tai jouduttu lopettamaan monta kania erinäisistä syistä :(

Tällä kertaa viestini on siis omistettu kaikille kaninsa viime aikoina menettäneille! Ja kiitos rakkaille ystävillemme naapurissa tuesta ja myötäelämisestä meidän ahdingossamme! <3

maanantai 19. elokuuta 2013

Ura äitinä

Nyt on sitten Iitan ura äitinä saatettu kunnialla päätökseen! Perjantaina iltamaidon jälkeen vieroitettiin poikaset viemällä Iita, Eetu ja Milli ulkorakennukseen. Se ei ole lämmin tila, mut vielä siellä voi olla, kun yöt ei ole niin kauheen kylmiä. He joutuvat olemaan siellä vaan pari viikkoa. Vähän laitettiin peitettä häkin ja kopin päälle, et voivat mennä edes jonnekin missä ei ainakaan vedä. Ensin ajattelin, et olisin pitänyt kaikki samassa tilassa ihan luovutukseen asti, mut se ei sit onnistunutkaan. Iita väsähti ja päätettiin sen takia kuitenkin ottaa poikasille itsenäistymisvaihe käyttöön ja Iitalle lepo.

On se Iita tehnyt pitkän putken ja jää nyt ihan ansaitusti lomalle. Paitsi et voi olla niin kuten olen aiemmin tuonut ilmi, etten välttämättä tee Iitalla poikasia enää ollenkaan. En vanno mitään, mut onhan meillä noita muitakin naaraita. Siltä tuli kyllä tosi hienoja poikasia, mut jos ens vuonna teetän ni ne tulee sit jollekin/joillekin siskoksista...ja toivottavasti ei enää näin montaa kerralla! Niissä on ihan hirvee homma ja varsinkin nyt se tuntuu haastavalta kun alkoi taas koulu. Olen siis 25 v., mut käyn taas kokopäiväisesti koulua, vaikka olin jo välillä työelämässä monta vuotta. Joka tapauksessa, kolmetoista kania on hiukan liikaa ja välillä olenkin "ampumassa niitä kuuhun". On ne vaan silti niin ihania ja tiedän, et niitä tulee ihan hirvee ikävä sit kun ne lähtee uusiin koteihin. Täytyy valmistautua siihen, et kohta se tyhjyys ja talvi taas iskee. No ei nyt ihan talvi vielä, mut syksy ja pimeä :D

Asiaan vielä palatakseni: tavoite mulla on se, et haluaisin kaikilla naarailla teettää elämänsä aikana edes yhdet poikaset...mutta...jos kaikille neljälle siskokselle tulee kahdeksan poikasta niin harkitsen kyllä uusiks! Senkin takia, et ensisynnyttäjä ei saa olla yli 1,5 v ja se tarkoittaa sitä, et kaikilla näillä neljällä ne ekat pitäis teettää ens vuonna. Toiveena olis, et saisin ens kesänä tehtyä tosta vanhasta heinäladosta ison kanilan ja silloin voisin ehkä teettääkin poikasia kaikilla. Saa nähdä. Mut Iita-Juksu-yhdistelmä on nyt loppuun käytetty jo senkin takia, et Juksukin on leikattu. Ens vuodelle on jo ihan uus ja IHANA astuttaja tiedossa ;) Eikä Juksua tietenkään vois muutenkaan käyttää noihin tuleviin äiteihin. No joo, mut siinä tuli nyt kerrottua kaikki tulevaisuuden suunnitelmat. Meillä tilanne elää ja muuttuu jatkuvasti :)

En olekaan tainnut puhua aiemmin tosta heinälato-suunnitelmasta. Se on sellanen aika iso tila jossa on nyt vaan kaikkea romua. Harmi, et kesä on niin lyhyt ja vanhalla sukutilalla riittää liian paljon hommaa joten en ehtinyt tarpeeks toteuttaa itseäni tänä kesänä. Eikä tosin ollut rahaakaan. Se tarvii ensinnäkin tiivistää, ettei tule vetoa ja jotta pysyis lämpötila talvella edes plussalla. Toiseks, sinne tarttis tehdä ikkuna, et sisään pääsis edes hiukan päivänvaloa. (Nyt laitettiin vaan keinovalaistus noille evakossa asuville.) Kolmanneks, sieltä tarttis viedä kaikki romut pois ja siihen odotan lupaa anopilta. Neljänneks, olis kiva, jos siihen sais yhdistettyä jonkun ulkotilan samalla tavalla ku Hulilla, Hasulilla ja Inkulla nyt. Viidenneks, heille vois tehdä omat "karsinat", koska kaikki ei voi olla samassa tilassa vapaana. Nekin olis kuitenkin isot alueet. Kuudenneks, lattiaa täytyis hiukan korjailla. Ei se kuulemma ole mikään ihan mahdoton homma ja sitä tässä odottelen. Silloin tulee olemaan meidän kaneilla hauskaa ja paljon tilaa! Mut nyt se on vielä unelma :)

Myöhemmin

Kauheeta, kun tässä kirjoitellessa tuli mies sanomaan, et katso mitä on tapahtunut. Tolta toiselta luonnonkeltaiselta, siis ei Nalalta vaan toiselta, oli korva revennyt! Oltiin yläkerrassa eikä kuultu mitään, mut ne oli kai tapellut, koska mustia, valkoisia ja keltaisia karvoja oli joka puolella. Tapahtuuhan niitä, mut halusin yrittää korjata asiaa jotenkin, koska korva näytti aika pahalta vaikkei vuotanut tms. Tiedän, et kaikki ei olis välttämättä tehnyt mitään vaan antanut parantua omalla painollaan. Me lähdettiin kuitenkin viemään eläinlääkäriin ja tietenkin aika kallista lystiä se on näin sunnuntai-iltaisin. Korvaan tuli 10 tikkiä, mut lääkäri oli tosi hyvä ja teki tarkkaa jälkeä! Korvaan taitaa jäädä vain ihan pieni lovi muistoksi siitä, et "mulla on asennetta eikä kannata tulla mulle uhoomaan!" :D Meidän, köyhän opiskelijan ja sairaslomalaisen, lompakkoon sen sijaan tuli isompi, 110 €:n, lovi.

väsynyt nappula
Nyt iloisempiin kuviin:


siamilaiset kaksoset
pieni mangusti nimeltä Nala
"Oikeesti!? Mä en jaksa enää noita poikasia!"
Maitoaika selvästikin lähestyy, mut mitenköhän te
kuvittelitte äidin pääsevän imettämään teitä?
laiskuuden huippu
Toi imetys oli muuten loppuvaiheessa aika mielenkiintoinen tapahtuma. Kuinka ne kaikki mahtui sinne yhteen pieneen koppiin!? Siitä on videokin tossa perässä ku niitä vaan tulee sieltä :D Mut onneks se imetysralli on nyt ohi...mäkin pääsen jatkossa aikaisemmin nukkumaan kun ei tarvii odottaa kymmeneen saakka imetysaikaa. Laitoin nimittäin yleensä sen jälkeen poikaset yöksi häkkiin ja siivoin päivän jäljet. Tänään oli sit muuta draamaa mikä viivytti nukkumaanmenoa, mut nyt vihdoin painun "unimaailmaan" :D




perjantai 9. elokuuta 2013

Milli

Nyt ollaan päätetty ainakin yhdestä meille jäävästä poikasesta...saanen esitellä uuden perheenjäsenemme:

Milli <3
Milli on aivan ihana, vekkuli ja leikkisä pörriäinen! Toisaalta ihmettelen, et miten taas rakastuin tollaseen levottomaan tapaukseen? Ollaan kuitenkin koko ajan puhuttu, et haluttais sellanen lällykkä syliversio. Loppujen lopuksi siinä vaan aina käy niin, et rakastun eniten niihin, jotka on päsmäreinä kaikessa mukana :D Millikin on just sellanen! Jos lattialta siivoaa pissoja niin hetkeksikään ei voi jättää paperirullaa lattialle, koska Milli varastaa sen välittömästi. No, ehkä siinä on se, et syliversiot on sit muutenkin rauhallisempia, omissa oloissaan ja "tylsiä".

hasulointitauko
Tavallaan rakastan haasteita. Iitakin oli joskus oikea ADHD-pupu, mut olen taltuttanut sen rakkaudellani :D Eetu taas oli aluks sellanen lällykkä, mut se sai vaikutteita Iitalta ja siitäkin tuli hiukan hasuli. Nyt ne on molemmat äärettömän ihania ja helppoja kaneja kaikin puolin!

Arvatkaa muuten mitä huomattiin!? Meillä on näköjään muitakin lemmikkejä, koska meidän ulko-oven portaiden alapäässä asuu sammakko sellasen ritilän alla. Tosin en pidä hänestä ihan niin paljon. Pari kertaa se on istunut meidän portailla sateella ja ihmeteltiin, et missä se asuu. Kerran oltiin leikkaamassa pupujen kynsiä portailla, kun kuultiin kurnutusta. Luulin ensin, et se oli mun tai pupujen maha, mut kun kurkistettiin maton alle niin siellä se oli. Eikä ole vieläkään lähtenyt minnekään. Mä haluaisin viedä sen jokirantaan, mut mies sanoo vaan, et anna hänen asua siellä. Ja eilenkin kun satoi ni mies sanoi, et varo, ettet astu sammakon päälle, jos se on tullut sieltä ulos X)

Hyi :/
Löydettiin myös vauvasammakko,
mut ei tiedetä onko se hänen.
Olen muuten unohtanut laittaa tänne, kun otin pari kuvaa kokoeroista. Nämä on otettu noin pari viikkoa sitten. Katsokaa miten iso Huli on jo Eetuun verrattuna ja toisaalta taas, että kuinka pieni pikku-Huli oli silloin siskoonsa verrattuna:



Sitten seuraavaksi lähtee kiitokset pupujen tädille ja hänen perheelleen...eli mun siskon, lukijamme "sensaatioäidin", perheelle. Pidempiaikaiset lukijamme ehkä muistavatkin mistä nimitys sensaatioäiti on tullut: sensaatiohiiri äitiyslomalla. Selventääkseni vielä, sensaatioäiti on sama sisko jolla on nämä kaksi pientä hasulipoikaa ja joiden "puputäti" mä taas olen :D Joka tapauksessa, puput siis saivat heiltä perheen pienimmän sanoin "pauon" eli pallon josta on tullut aika suosittu lelu. Pallon sisälle laitetaan kauraa ja joskus saattaa useampikin pupu juosta saman pallon perässä herkkujen toivossa. Tässä siitä video:


Ja heipparallaa sitten tällä erää...hauskoja sadekelejä kaikille, ainakin tänne Etelä-Pohojanmaalle :D